Rautatieliikenneyhtiö VR:n vanha logo on päätynyt kiinalaisessa verkkokaupassa myynnissä oleviin virtuaalilaseihin, kertoo Nyt.
Kiinalaisen AliExpress-verkkokaupan myynti-ilmoituksessa on tarjolla hämmentävän tutulla logolla varustetut virtuaalilasit. Laseissa on Suomen rautatieliikenneyhtiön VR:n vanha, 1980- ja 1990-luvuilla käyttämä logo.
Asia huomattiin maanantaina sosiaalisessa mediassa ja tiistaiaamuna se oli tavoittanut myös VR:n. Viestintäpäällikkö Mika Heijari kertoi Nytille, että vanhankaan logon käyttöä ei sallita ja lakimiehet on laitettu asialle.
Kyseessä ei Heijarin mukaan ole ensimmäinen kerta, kun VR:n logoa on käytetty luvatta.
– VR on aika käyttökelpoinen kirjainyhdistelmä, joten meidän vanhaa sekä nykyistä logoa on pyörinyt muun muassa nettisivuilla ympäri maailmaa, Heijari kertoi Nytille.
– Kyllä me sitä mieltä ollaan, että se on ihan laitonta puuhaa. Se on meidän omistama tuotemerkki ja Suomessa se yhdistetään meihin, hän perusteli.
Virtuaalitodellisuudesta () käytetään yleisesti lyhennettä VR.
