Nyt puhuu F1-kolmiodraaman keskelle joutunut kuljettaja: "Se oli outo ja suorastaan järkyttävä episodi"

McLarenin tuore F1-kisakuski Oscar Piastri on antanut F1-sarjan verkkosivuille avoimen haastattelun paljon seuratusta sopimuskiistastaan entisen tallinsa Alpinen kanssa. FIA:n sopimusriitalautakunta ratkaisi Piastrin, McLarenin ja Alpinen kolmiodraaman kahden ensin mainitun hyväksi.

Perjantaina F1-talli McLaren tiedotti Oscar Piastrin liittyvän talliin ensi kaudesta alkaen vuoden 2024 loppuun kestävällä sopimuksella. Australialaistalentti korvaa tallissa maanmiehensä Daniel Ricciardon ensi kaudesta alkaen. Toisena kuskina McLarenilla jatkaa Lando Norris.

Piastrin siirtyminen F1-kisakuskiksi käy erikoisen mutkan kautta, sillä häntä oli soviteltu jo Alpinella Fernando Alonson työn jatkajaksi. Ongelmalliseksi tilanne muodostui, kun Alpine tiedotti Piastrin olevan tallin kisakuski ensi kaudella, vaikka samaan aikaan tämä itse oli jo matkalla McLarenille.

– Päätökseni oli tehty jo hyvän aikaa aiemmin (ennen Alonson lähdön julkistamista), mikä teki Alpinen ilmoituksen luultavasti vielä enemmän hämmentävän ja ahdistavan, koska olimme sanoneet tallille, että en aio jatkaa, Piastri sanoo F1-sarjan verkkosivujen haastattelussa.

Piastrin tie Alpinella vaikutti alun perin olevan jokseenkin tukossa ennen Alonson yllätysilmoitusta, sillä espanjalaisveteraanille oli jo tarjottu sopimusta, joka sisälsi myös option vuodesta 2024.

Pato aukesi, kun Aston Martin nappasi Alonson monivuotisella sopimuksella riveihinsä.

Piastrin mukaan hän oli työnsä touhussa ajosimulaattorissa, kun Alpine-pomo Otmar Szafnauer kävi ilmoittamassa kisakuskin paikan olevan hänen.

– Se oli outo ja suorastaan järkyttävä episodi. Se tapahtui julkisesti muutamien tallin työntekijöiden edessä, jotka eivät tienneet tilanteesta, enkä halunnut aiheuttaa kohtausta heidän edessään, Piastri kertoo.

– Kun pääsimme kahdenkeskiseen tilanteeseen, sanoin Otmarille, mikä minun asemani on ja mitä hänelle oli kerrottu useampaan otteeseen ennen sitä.

Piastrin tapauksesta tuli julkinen Alpinen tiedotteen jälkeen, kun kuljettaja vastasi Twitterissä, ettei ole tehnyt sopimusta kaudesta 2023 tallin kanssa.

Sopimussotkun ratkettua Piastri kaikesta huolimatta jatkaa Alpinen reservikuljettajana kauden loppuun asti. Hän kiittelee haastattelussa ja sanoo todella nauttineensa ajastaan Enstonessa.

McLaren-pestiään 21-vuotias Piastri sanoo odottavansa innolla.

– Tallilla on mahtavia suunnitelmia, ja tulevaisuus näyttää jännittävältä. Odotan myös, että pääsen työskentelemään ja ajamaan Landon vierellä. Tiedän, että siitä tulee haaste, mutta uskon McLarenin olevan oikea paikka minulle aloittaa elämä F1:ssä, Piastri hehkuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat