Nyt kannattaa viettää pikkujouluja – se saattaa pidentää ikääsi!

Edinburghin yliopiston tutkimuksessa todetaan, että sosiaalinen kanssakäyminen voi pidentää elämääsi jopa vuosilla. Tässäpä siis loistava syy viettää viimeinen joulua edeltävä viikonloppu pikkujouluja viettäen!

Yliopiston tutkimusryhmä otti kohteekseen 298 Yhdysvaltain ja Kanadan eläintarhoissa elävää gorillaa, joita tutkittiin yli kahden vuosikymmenen ajan. Keskiarvon mukaan ulospäinsuuntautuneet ja sosiaaliset gorillat elivät 3–4 vuotta pidempään kuin yksinäisemmät lajitoverinsa. Tulokset pätevät myös ihmisten keskuudessa – aiemmissa ihmisille tehdyissä tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia pidemmän eliniän ja sosiaalisuuden yhteydestä.

Syynä mielenkiintoiseen tulokseen ovat luultavasti DNA-ketjussamme olevat ystävällisyyttä hallitsevat geenit. Kyseiset geenit sijaitsevat lähellä immuunijärjestelmää sekä sydämen toimintaa parantavia geenejä, ja tiedemiesten mukaan ihmisellä on todennäköisesti samanaikaisesti rutkasti molempia geenejä. Toinen vaihtoehto voi olla se, että sosiaalisilla gorilloilla ja ihmisillä on myös vahvempi sosiaalinen verkosto, jolloin stressin hallinta on helpompaa.

– Jos sinulla on joku, kelle voit purkaa tuntojasi, selviydyt stressistä ja kiireestä huomattavasti paremmin. Alhaisempi stressitaso edesauttaa terveyttäsi pitämällä sydämesi sykkeen tasaisena ja vastustuskyvyn parempana, mikä puolestaan pidentää elinikää, tutkimuksen johtaja Alexander Weiss Edinburghin yliopistosta sanoo.

(MTV3)

Lähde: Men's Health

Studio55.fi:

Studio55.fi:

Studio 55.fi:

Lue myös:

    Uusimmat