Nykytaideko vaikeaselkoista? Piet Mondrianin teos on ollut museoiden seinällä 75 vuotta ylösalaisin!

4:16
Kuuluisa taideteos on roikkunut ylös­alaisin 75 vuotta

Abstraktin taiteen mestarin, hollantilaisen Piet Mondrianin maineikas teos on taidehistorioitsijan mukaan riippunut seinällä 75 vuotta väärinpäin.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että uudesta havainnosta huolimatta museo, jossa teos on tällä hetkellä esillä, ei aio tehdä asialle mitään. Näin siksi, että teos ei vahingoittuisi käsittelyn yhteydessä.

Esillä vuodesta 1945 asti

Piet Mondrianin vuonna 1941 maalaama taulu New York City I nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun New Yorkin MoMA ripusti sen seinälleen vuonna 1945. 

Vuodesta 1980 asti lomittain asetelluista punaisista, keltaisista, mustista ja sinisistä teipeistä koostuva teos on ollut esillä Saksan Düsseldorfissa Nordrhein-Westfalenin osavaltion taidekokoelmassa.

Kuraattori Susanne Meyer-Büser huomasi aiemmin tänä vuonna vuosikausia jatkuneen väärinymmärryksen kootessaan museon uutta näyttelyä. 

Meyer-Büserin mukaan signeeraamattomassa ja viimeistelemättömässä maalauksessa olevan paksuimman viivaston kuuluisi olla ylhäällä, niin kuin ”harmaan taivaan”. Aiemmin on tulkittu, että alaosassa tihenevä viivasto vastaa taivaanrantaa.

– Kun huomautin asiasta muille kuraattoreille, huomasimme kaikki, että se oli ilmiselvää, hän totesi BBC:n haastattelussa.

– Olen aivan varma siitä, että teos on ripustettu ylösalaisin.

Todisteet tukevat arviota

Todistusaineisto näyttää tukevan käsitystä. 

Samalla tavalla nimetty Pariisin Pompidoussa esillä oleva New York City on esillä niin, että paksuuntuvat linjat ovat teoksen ylä-, eivät alaosassa.

Lisäksi Mondrianin omassa studiossa vuonna 1944 otetussa kuvassa teos on maalaustelineessä toisinpäin kuin nyt museossa. Kuva julkaistiin amerikkalaisessa aikakauslehdessä Town and Countryssä kesällä 1944.

Teosta ei enää käännetä

Meyer-Büserin mukaan nyt on liian myöhästä tehdä asialle mitään.

– Teoksen teipit ovat jo nyt erittäin löyhästi kiinni ja roikkuvat lankojen varassa. Jos teoksen kääntäisi toisin päin, painovoima vetäisi niitä toiseen suuntaan, Meyer-Büser toteaa Guardian-lehdelle.

Meyer-Büser arvelee, että teos saattaa sitä paitsi kiinnostaa kansaa nyt ripustusvirheen takia jopa aiempaa enemmän.

– Se on nyt osa teoksen historiaa.

Mondrian oli suuri vaikutus muotiin, muotoiluun ja arkkitehtuuriin

Pieter Cornelis Mondrian syntyi Alankomaissa vuonna 1872 ja kuoli New Yorkissa Yhdysvalloissa vuonna 1944. Hän on yksi maailman tunnetuimmista abstraktin taiteen edustajista ja 1920-luvulla vaikuttaneen De Stijl -ryhmän perustajajäsen.

Mondrianin tunnetuimpia teoksia ovat Kompositiot, jotka koostuvat suorakulmaisista, puhtaiden päävärien sommitelmista.

Hänen teoksillaan on ollut valtava vaikutus paitsi taiteeseen myös muotoiluun, arkkitehtuuriin ja muotiin.

Lue myösjuttu vuodelta 2006: Mondrianin kadonnut maalaus löytyi

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja