Mainos

Novartin keittiöt suunnitellaan elämää varten

Näyttävää puupintaa, teräksiset tasot ja kaksi vesipistettä. Jyväskylän Grand Designs Suomi -kohteen Novart-keittiö on sekä kaunis että käytännöllinen. 

Grand Designs Suomi -ohjelman toisella kaudella päästään seuraamaan Auvisen Aalto -kohteen rakentumista Jyväskylään. Massiivipuurakenteisessa CLT-talossa on näyttävää puupintaa niin ulkona kuin sisällä, ja samaa ajatusta haluttiin jatkaa myös keittiössä. 

– Talossa näkyy paljon puun sävyjä, joten ehdotin heti keittiön materiaaliksi tammiviilua. Se sopii ympäristöön hyvin, erottuen kuitenkin väritykseltään muusta tilasta ja tuoden kokonaisuuteen lämpöä, keittiön suunnittelija Juuli Kettunen Novart Jyväskylästä kertoo.

Luonnonvärinen tammi säilyttää tyylikkyytensä vuosikymmenestä toiseen. Viilupinnassa puun syyt erottuvat kauniisti, ja koska kyseessä on luonnon materiaali, on kuvioissa ja värisävyissä aina pientä vaihtelua. 

– Viiluovet eivät ole ikinä identtisiä. Niihin ei paineta mitään printtiä, vaan esillä on puun ainutlaatuinen kuvio, Kettunen kuvailee.

Auvisen Aallon Novart-keittiö on viimeistelty viilutetulla tammella aina pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Jopa kylmälaitteiden ilmankiertoritilät ovat puiset. 

Keittiön katseenvangitsija

MAINOS NOVART2

Puupintojen vastapainona keittiön saarekkeen pinta on ruostumatonta terästä. Keittiösuunnittelija innostui oitis asiakkaan tiskipöytätoiveesta.

– Monilla on mielikuva vanhan ajan tiskipöydistä, joten oli kiva lähteä toteuttamaan sellaista modernilla twistillä, ja unohtaa heti esimerkiksi tiskipöydän korotetut reunat. Harva myöskään laittaa tiskipöydän saarekkeeseen – ja tämä saareke on vieläpä valtavan kokoinen, Kettunen kertoo. 

Yli kolme metriä pitkä saareke onkin keittiön todellinen katseenvangitsija. Erikoismittaisen 20 mm paksun sileän terästason ja saarekkeen puuosien välissä on sentin paksuinen korotuslista, mikä luo fiiliksen leijuvasta tasosta. 

– Korotuslista on tärkeänä yksityiskohtana mukana myös Nordic Nature -keittiömallistossamme, joka lanseerattiin samoihin aikoihin tämän keittiön suunnittelun kanssa. Se tuo keittiötasoihin mukavasti keveyttä. 

Yhtenäistä isoa teräspintaa ei haluttu lähteä rikkomaan, joten pistorasiat on sijoitettu huomaamattomasti saarekkeen kummallekin lyhyelle sivulle.

– Painamalla ja pyöräyttämällä kummastakin päädystä tulee esiin kaksi pistorasian paikkaa. Rasiaan voi valita myös USB-paikkoja, mutta niille ei tässä kohteessa ollut tarvetta.

Käytännöllisyys edellä

Novartin historia juontaa juurensa aina 1940-luvulle, jolloin Nastolan tehtaan tontilla valmistettiin ensimmäiset keittiökalusteet. Nykyisin Novart toimittaa keittiön joka arkipäivä 100 suomalaiseen kotiin. Toiminnan kulmakiviä ovat design, vastuullisuus ja asiantuntijuus. 

Novartin keittiöt suunnitellaan elämää varten. Juuli Kettunen täydensikin asiakkaan visiot omalla osaamisellaan varmistaen etenkin keittiön toiminnallisuuden. 

Kahden vesipisteen ansiosta lieden läheltä on helppo ottaa vettä tai kaataa keitinvedet pois. Tiskipöytä puolestaan on materiaalina huoleton, sillä sen päälle voi laskea kuuman kattilan. Terästasoa löytyy saarekkeen lisäksi myös keittiön takaseinän päävesipisteeltä sekä aamiaiskaapin sisältä. 

– Kaikelle on oma paikkansa, joten keittiössä on helppo toimia. Vaikka kaksi ihmistä kokkailisi yhtä aikaa, kumpikaan ei ole toisen tiellä. Tehdyt ratkaisut ovat myös ulkonäöllisesti ajattomia, eivät mitään hetken trendejä. 

Suoralinjaisen tyylikästä

Kun kaikki on isoa avointa tilaa, saa kahvinkeittimen, mikron ja muut pienet kodinkoneet kätevästi aamiaiskaapin ovien taakse piiloon. Isommat kodinkoneet taas on integroitu, joten kokonaisuus on harmoninen, kun mikään yksittäinen laite ei pomppaa esille. 

Keittiö myös pysyy siistinä, kun tasot pidetään tyhjinä ja tavarat kaapissa. Säilytystila saatiin maksimoitua katonrajaan asti ulottuvilla kaapeilla. Saarekkeen ruokailutilan suuntaan avautuvat kaapit puolestaan ulottuvat lattiaan asti, mikä korostaa keittiön selkeäviivaista ulkonäköä. 

– Suoralinjaisuus jatkuu myös keittiön laatikostojen sisällä, se on kiva yksityiskohta. Ohutreunaiset V8-laatikot ovat jo itsessään näyttäviä ja tarjoavat laajasti mahdollisuuksia erilaisiin nykyaikaisiin säilytysratkaisuihin.  

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat