Vesikriisin piinaamasta Nousiaisista löytyi norovirusta

Varsinais-Suomessa Nousiaisissa epäillään vatsatautiepidemian aiheuttajaksi norovirusta. Ensimmäinen vatsatautioireista kärsineen potilaan tutkimusnäyte saatiin tänään analysoitua, ja näytteestä löytyi norovirus. Yhteydestä viruksen ja vesijohtoverkoston vuodon välillä ei vielä ole varmuutta, mutta asiaa selvitetään.

Sadat nousiaislaiset ovat viime päivinä sairastuneet vatsatautiin. Maanantaina saatiin ensimmäisen vatsatautioireisen nousiaislaisen potilasnäytteen tulokset ja näytteestä löytyi norovirus.

– Ei voida tämän yhden näytteen perusteella vielä sanoa, onko tartunnan lähde ollut vesi ja onko vedessä noroa. Mutta se sopii näihin oireisiin ja tämä on yleistynyt viime päivinä, joten se sopisi tähän kuvaan. On mahdollista, että noroa on levinnyt vedessä, sanoi ympäristöterveydenhuollon johtaja Kaisa Nivola STT:lle.

Tartuntareittejä selvitetään nyt vesinäytteiden ja potilashaastattelujen avulla. Maanantaina vesijohtovedestä kerättiin laajalta alueelta näytteitä, joiden tuloksia saadaan tiistaina.

Noroviruksen aiheuttaman taudin itämisaika on 12–48 tuntia. Oireet alkavat äkillisesti, ja niiden kesto on yleensä 12–72 tuntia. Oireita ovat kouristavat vatsakivut ja pahoinvointi, joita seuraa oksentelu.

Vuotokohta löytyi

Nousiaisten vesihuolto paikallisti maanantaina vesijohtoverkoston mahdollisen vuotokohdan, josta vesi on päässyt saastumaan. Toisin kuin alun perin arveltiin, vuotokohta ei ole joen alittavassa vesijohdossa. Putkiston korjaustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Kunta kertoo, että korjaustöiden edetessä veden klooripitoisuutta nostettaneen niin sanotun sokkikloorauksen tasolle. Tuolloin veden korkean klooripitoisuuden tuntee veden hajusta ja mausta.

Nousiaisten juomavesi määriteltiin saastuneeksi sunnuntaina, kun lauantaina otetusta näytteestä tehtiin bakteerilöydös. Kunnan asukkaita on kehotettu keittämään juomavetensä.

Maanantaina Nousiaisten keskustassa alkoi veden jakelu vesitankista.

STT tiedusteli sunnuntaina suljetussa Facebook-ryhmässä sairastuneiden määrää. Maanantai-iltaan mennessä tulleiden vastausten perusteella yli 230 ihmistä olisi kärsinyt vatsataudista. 

Lue myös:

    Uusimmat