Nouseva trendi: Rekkakuskit huijaavat viranomaisia väärentämällä lepotietoja

Vaalimaan tulli on tänä vuonna löytänyt entistä enemmän erilaisia ajo- ja lepoaikojen väärentämisen mahdollistavia häirintälaitteita.

Tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä ajopiirturin väärennöslaitteita on löytynyt jo neljä ja magneetteja jo viisi kappaletta.

Vuoden 2013 aikana väärennöslaitteita löytyi kolme kappaletta ja ajopiirturia häiritseviä magneetteja yksi. Vuonna 2014 Vaalimaalla löytyi kolme ajopiirturin väärennöslaitetta.

Vääristää lepo- ja ajotietoja

Ajopiirturin väärennöslaite vääristää ajopiirturin kiekkoon piirtämää tietoa. Kun rajalla tarkastetaan ajopiirturin tietoja, tullimies näkee heti laitteen käytön muun muassa siitä, että piirturi on piirtänyt lepoaikaa, vaikka kuljettaja juuri ajoi tarkastuspisteelle.

Ajoneuvon nopeusanturiin kiinnitetty magneetti taas lamauttaa nopeusanturin toiminnan, ja ajopiirturi piirtää vain lepoaikaa. Magneetin käyttöä on uusissa autoissa pyritty estämään muun muassa suojatuilla nopeusantureilla.

– Piirto eli tässä tapauksessa digitaalisen ajopiirturin kuljettajakortille tallentama data saadaan näyttämään lepoa poistamalla sulake sekä sijoittamalla magneetti nopeusanturille, kertoo Vaalimaan tullin tullitarkastaja Jukka Nokka.

Ajopiirturin tietojen väärentäminen on rikos

Rajalla löydetystä väärennöslaitteesta seuraa kuljettajalle sakko väärennösaineiston hallussapidosta. Lisäksi rajavartiolaitos rankaisee ulkomaalaista ajoneuvon kuljettajaa käännytyksellä ja maahantulokiellolla.

Mikäli kuljettajan havaitaan käyttäneen magneettia ja lisäksi ajoneuvosta löytyy kiinteästi piirturiin asennettu väärennöslaite, kuljettaja saa sakon lievästä väärennöksestä, paljastinlaiterikkomuksesta sekä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta.

Liikenneturvallisuus vaarantuu

Ajopiirturin väärennöslaitteen käyttö vaarantaa liikennettä monella tavalla. Kuljettaja saattaa ajaa väsyneenä, koska ei ole noudattanut lepoaikoja.

Uusissa ajoneuvoissa magneetin käyttö poistaa usein toiminnasta myös nopeudenrajoittimen, ABS-jarrut sekä ajonhallintajärjestelmän. Tämä johtuu siitä, että ajoneuvon tietokoneelle ei tule nopeustietoa vaan ajoneuvo kuvittelee olevansa paikoillaan.

– Mitä uudempi ajoneuvo, sitä useampi järjestelmä ajoneuvosta löytyy ja sitä suurempi on vaara laitteesta on liikenneturvallisuudelle, Nokka valaisee.

Väärennöslaitteita on löytynyt sekä suomalaisista että venäläisistä rekoista.

Lue myös:

    Uusimmat