Norjan kuningas Harald joutui taas sairaalahoitoon – hovi kiisti koronatartunnan

Norjan kuningas Harald on joutunut sairaalaan, Norjan kuningashuone kertoi perjantaina verkkosivuillaan.

Kuningashuoneen mukaan kuningas Haraldin sairaalaan joutumisen syynä oli raskas hengitys. Kuningashuone kertoi, että syynä ei kuitenkaan ole koronavirustartunta.

Tammikuussa kuningas oli sairaalahoidossa huimauksen takia ja joulukuussa virusinfektion takia. Maaliskuussa sekä kuningas Harald että kuningatar Sonja olivat hovin mukaan vapaaehtoisessa kotikaranteenissa, sillä kuningaspari oli vieraillut Jordaniassa juuri kun koronapandemia alkoi kiihtyä Pohjoismaissa.

Haraldin ollessa sairaslomalla hänen velvollisuuksiaan hoitaa kruununprinssi Haakon, joka tuuraasi jo kuningasta muun muassa perjantaina kokouksessa Norjan hallituksen kanssa.

Kuningashuoneen mukaan kuninkaallisten ohjelma jatkuu suunnitelmien mukaisesti.

Harald on toiminut Norjan kuninkaana vuodesta 1991 lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat