Norjassa vietetään tänään edesmenneen Ari Behnin hautajaisia. Behnin 16-vuotias tytär puhui hautajaisissa koskettavasti isästään.
Norjan prinsessan Märtha Louisen entisen puolison Ari Behnin hautajaisia vietetään perjantaina 3.1. Norjassa. Behnin tytär 16-vuotias Maud Angelica puhui hautajaisissa koskettavasti isästään.
Hän muun muassa kertoi isänsä mielenterveysongelmista ja itsemurhasta. Koskettava puhe sai hänet itsensä sekä hautajaisvieraat kyyneliin. Hänen äitinsä Märtha Louise seisoi puheen ajan tyttärensä vieressä ja tuki häntä.
– Pidit salassa sen, millainen vointisi oli. Olit ollut henkisesti sairas monien vuosien ajan. Et uskonut, että olisi olemassa ulospääsy. Siinä olit väärässä. Aina on tie ulos, tytär puhui ääni väristen.
Hän kertoi, että hänen oli tarkoitus antaa piirtämänsä muotokuva isälleen joululahjaksi. Nyt muotokuva oli asetettu Behnin arkun päälle.
– Rakas, rakas isämme. Toivottavasti tiedät, kuinka ylpeitä olemme sinusta. Kunnioitit aina kaikkia. Inspiroit minua niin uskomattoman paljon. Annoit minulle lämpimiä halauksia. Olit kuin kimalteleva timantti.
– Sanoit myös minulle, että olen kuin kimalteleva timantti. Sait meidät tuntemaan, että meistä voi tulla mitä tahansa. Kiitos. Toivomme, että tiedät, kuinka paljon me rakastamme sinua.





