"Minun on täytynyt opetella antamaan itselleni anteeksi ne virheet, joita tein", pohtii etä-äidiksi vastoin tahtoaan päätynyt Noora.
Kun Noora*, 37, katsoo 9-vuotiasta poikaansa, hän tuntee kiitollisuutta.
– Hän oli pelastukseni. Oli syy jatkaa elämää ja selviytyä lasten menetyksestä. Pienestä pojastani tuli pieni ihme, jota hoidin kiitollisuudella ja rakkaudella.
Poika syntyi viikko sen jälkeen, kun Nooran vanhemmat lapset muuttivat isälleen oikeuden päätöksellä.
– Etä-äitiys on elämäni pahin trauma. Minun on täytynyt opetella antamaan itselleni anteeksi ne virheet, joita tein, että asiat menivät niin kuin menivät. Se on ollut välttämätöntä, jotta pystyn elämään itseni kanssa.
Lasten muutosta on jo vuosia aikaa. Tuolloin 3- ja 6-vuotiaista lapsista on kasvanut reippaita 13- ja 16-vuotiaita, äitinsä mukaan vastuuntuntoisia teinejä. Välit ovat kunnossa niin lapsiin kuin lasten isäänkin. Aina ei suinkaan ole ollut niin.
– Ero oli riitaisa. En voinut uskoa, että minun olisi lähdettävä kodistamme.
Masennus iski yllättäen
Nooran suhde lasten isään oli näennäisesti hyvä.
– Asioista ei juuri puhuttu, elettiin jotenkin kuplassa. Leikittiin onnellisia ja näytettiin onnellisilta.
Parisuhde alkoi Nooran ollessa 18-vuotias. Mies hoiti parisuhteessa kaikki käytännön asiat.
– Minun ei juurikaan tarvinnut tehdä mitään päätöksiä, vaan luotin siihen, että mieheni pitää minusta huolta. Kun muutin pois lapsuudenkodistani, vanhempani olivat onnellisia, koska olin saanut "niin hyvän miehen". En ollut koskaan saanut sellaista kannustavaa kasvatusta kotoa, että olisin luottanut omiin siipiini.
Pikkuhiljaa tyytymättömyys iski.
– Aloin olla tyytymätön ensin pieniin asioihin, sitten isompiin. Opiskelupaikkaani, kotiimme... Halusin koko ajan jotain muuta. Ehkä masennus hiipi jo silloin mieleeni?
Kun Noora oli 20-vuotias, hän alkoi odottaa parin ensimmäistä lasta. Lasten isä olisi halunnut odottaa perheenlisäystä vielä pari vuotta, mutta Noora sai tahtonsa läpi.
– Elimme ulospäin täydellistä elämää, mutta seinien sisäpuolella oli ahdistava ilmapiiri. Mies ei koskaan sanonut, että häntä ahdisti, tai että kohtelin häntä huonosti. Ehkä hänen olisi pitänyt tehdä niin.
Naimisiin pariskunta meni kesällä 2004 Nooran odottaessa perheen toista lasta. Myös toisen lapsen kohdalla isä olisi halunnut odottaa, mutta Noora sai jälleen tahtonsa perheenlisäyksestä läpi.
Jo syksyllä kaikki muuttui.
– Lasten isä alkoi olla paljon pois kotoa, työmatkoilla ja kuntosalilla. Sitä hän ei ollut koskaan aiemmin tehnyt. Minä pyörin kotona ja söin suklaata. Itkin laittaessani pyykkejä kuivumaan. Masennus puhkesi luultavasti tuolloin, mutta en osannut ajatella sitä.
"Mies halusi eron"
Syy miehen poissaoloille oli klassinen. Suhde työkaveriin oli alkanut sinä syksynä. Noora synnytti parin toisen lapsen jouluna.
– Miehen suhde jatkui, mutta minä elin vauvantuoksuista arkea, enkä huomannut mitään. Jälkeenpäin ajatellen varmaan tiesin suhteesta, mutta joku itsesuojelumekanismi esti ajatuksen tiedostamisen.
Maaliskuussa Noora alkoi vihdoin painostamaan miestään kertomaan, miksi hän oli aina pois kotoa? Miksi hän käyttäytyi niin kummallisesti?
– Viikon hän vakuutti, ettei mitään syytä ollut, kunnes kirjoitti minulle kirjeen. Toinen nainen oli, ja mies halusi eron.
Vanhempi lapsista oli tuolloin 3-vuotias, nuorempi vasta kolme kuukautta. Noora ei ajattele eron johtuneen miehen sivusuhteesta.
– Olen sitä mieltä, että pitkään jatkunut masennus ja puhumattomuus olivat eromme varsinaisia syitä. Toinen nainen oli konkreettinen keino irrottautua huonosti voivasta parisuhteesta.
"Nyt en enää jaksa"
Riitaisan eron jälkeen lapset asuivat äidillään, ja olivat isällään joka toinen viikonloppu sekä yhtenä arki-iltana viikossa. Nooran masennus diagnosoitiin lopulta loppukesästä 2005, noin neljä kuukautta eron jälkeen. Lopullinen romahdus oli tullut paikallisessa Prismassa, jossa Noora törmäsi yllättäen miehensä uuteen kumppaniin tämän työntäessä rattaissa Nooran lasta.
– Menin kotiin shokissa ja sanoin ystävälleni, että nyt en enää jaksa. Menimme päivystykseen, jota kautta pääsin seuraavana päivänä mielenterveystoimistoon. Keskivaikea masennus diagnosoitiin, ja aloin saada siihen apua.
Toinen nainen oli kuvioissa lopulta vain puolisen vuotta. Suhteen loputtua myös miehen ja Nooran välit muuttuivat asiallisemmiksi.
– Hän ei koskaan tahallaan vaikeuttanut elämääni tai ollut hankala. Tunteenpurkaukset eivät olleet hänen tyyliään, ja ehkä hän koki lievää syyllisyyttä siitä, että hoiti eromme pettämällä.
Eron jälkeiset kuukaudet ovat Nooralla kuitenkin sumun peitossa.
– Hoidin lapsia ja koitin saada arjen sujumaan.
Uusi suhde valoi itseluottamusta
Pari vuotta eron jälkeen Noora tapasi uuden miehen. Suhde eteni nopeasti.
– Hän vaikutti mukavalta, osasi puhua kauniisti ja kunnioittavasti. Sai minut tuntemaan itseni maailman ihanimmaksi naiseksi. Itsetuntoni oli pieninä pirstaleina, enkä ollut aikoihin uskonut kelpaavani kenellekään. Kuka nyt pienten lasten yksinhuoltajan huolisi? Miksi kukaan minua huolisi? Mies, jonka kanssa olin ollut yhdessä seitsemän vuotta, heitti minut pois kuin vanhan rätin.
Noora halusikin uskoa uuteen suhteeseen, vaikka esille nousikin jo heti alussa hälyttäviä piirteitä. Mies saattoi painella paikalliseen baariin pienenkin riidan jälkeen, ja teki outoja ohareita. Hän ei myöskään nähnyt koskaan edellisestä suhteesta syntynyttä lastaan.
– Minä en näitä merkkejä nähnyt, näin vain miehen, jolle kelpaan.
Noora ja lapset muuttivat pian miehen kotipaikkakunnalle noin 80 kilometrin päähän. Tuota päätöstä Noora katuu edelleen.
– Lasten isä ei halunnut, että muutamme. Hän sanoi vievänsä asian oikeuteen, mikäli muutan vastoin hänen tahtoaan. Uhma nousi. Ajattelin, että teen, mitä haluan, itsehän olet meidät jättänyt.
Niin he muuttivat kesällä 2007. Oikeusprosessi alkoi heti.
"Miksi heidät vietäisiin pois?"
Väliaikaiskäsittely lasten asumisesta pidettiin käräjäoikeudessa jo samana syksynä, käräjäoikeuden käsittelykin vielä saman vuoden puolella. Molemmissa päätös oli se, että lasten asuminen äidillään säilyi ennallaan.
Noora alkoi odottaa lasta uudelle miehelleen.
– En olisi koskaan uskonut, että lapset määrättäisiin asumaan isälleen. Olin hyvä äiti ja rakastin lapsiani. Miksi heidät vietäisiin pois? Se ei käynyt mielessänikään, että niin voisi tosiaan tapahtua.
Noora ei kuitenkaan tiennyt uuden miehensä taustoista, jotka lopulta avattiin hänelle oikeudessa. Lasten isä valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeudelle ja käsittely pidettiin alkuvuodesta 2008.
– Lasten isä teki lastensuojeluilmoituksia koskien lasten hakutilanteita, joissa uusi mieheni käyttäytyi ylimielisesti ja aggressiivisesti. Myös hänen juomisensa oli pahentunut, ja minä yritin pitää kulissia yllä. En enää halunnut asua hänen kanssaan, mutta en uskaltanut lähteä. Pelkäsin, että se näyttäisi huonolta hovioikeudessa. Olisin myöntänyt tehneeni virheen muuttaessani ja samalla paljastanut sen, että kaikki ei ollutkaan kunnossa. Ajattelin, että muutan pois, kunhan oikeusprosessi olisi ohi, Noora kertaa ajatuksiaan.
Oikeudessa paljastui kuitenkin miehen aiemmin saamia rattijuopumustuomiota ja ajokortitta ajoa.
– Hän jäi oikeudessa kiinni valehtelusta. Hän väitti, että hänellä on ajo-oikeus voimassa, mutta kun asia tarkistettiin, se osoittautui valheeksi.
– Masennukseni, ja kaikki, mitä olin sanonut kaksi vuotta aiemmin, kaivettiin esiin. Masennuksen aikainen ystäväni, silloinen naapurini, oli todistamassa minua vastaan. Olin kertonut hänelle, ettei elämässäni ole mitään iloa. Olin myös sanonut, että toivoisin, ettei lapsiani olisi olemassa. Hän kertoi oikeudessa, että en sovellu äidiksi, koska olen sanonut noin – ja että lasten olisi parempi olla isällään. Yritin selittää oikeudessa, etten oikeasti ajattele niin, vaan kaksi vuotta vanhat puheeni johtuivat masennustilastani.
Hovioikeuden päätös tuli keväällä. Lapset määrättiin isälleen asumaan.
– Minua ei sinänsä katsottu ”huonommaksi”, mutta olosuhteet huomioon ottaen oikeus katsoi, että isällä on paremmat mahdollisuudet turvata lasten tasapainoinen arki. Hänellä oli vakituinen työpaikka ja omistusasunto. Minulla epämääräinen parisuhde, aiempaa masennusta ja uusi lapsi syntymässä. Asuin vuokralla eikä minulla ollut töitä. En saanut valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.
"Sydämeni särkyi"
Kolme- ja kuusivuotiaille lapsille Noora kertoi asian niin, että he sen parhaiten ymmärtäisivät.
– Yritin olla itkemättä ja selittää asian niin, että heille ei tule siitä syyllinen tai huono olo. Että isä hoitaa hyvin, ja äitiä näette niin paljon kuin mahdollista. Että en hylkää, olen silti lasten elämässä. Tiesin, että lapsilla olisi hyvä olla isän luona ja että isä hoitaisi heitä hyvin. Oma sydämeni särkyi, enkä ollut koskaan osannut kuvitella, että ihmisen elämässä voi sattua jotain niin vaikeaa.
– Lapset ottivat asian hyvin, varsinkin eskarilaistyttömme. Hän on aina ollut enemmän ”isin tyttö”. Kolmevuotias ei varmaan siinä vaiheessa ymmärtänyt, mistä on kysymys ja kyselikin myöhemmin, että ”miksi sinä äiti oot täällä ja me isällä?” Olen selittänyt lapsille vasta isompina, että he eivät asu isällään minun päätöksestäni. Ehkä aikuisina kerron heille koko tarinan.
"Asiat ovat kaikin puolin hyvin"
Viikko lasten muuton jälkeen Nooralle syntyi poika. Tämän isän juominen puolestaan paheni. Soutamisen ja huopaamisen jälkeen Noora ja lapsi muuttivat lopullisesti pois pojan ollessa 2-vuotias. Tällä kertaa oikeusprosessi lapsen asuinpaikasta päättyi Nooran voittoon.
– Nykyään lapseni on 9-vuotias ja käy isällään joka toinen viikonloppu.
Noora jaksoi toivoa aikansa, että jonain päivänä vanhemmatkin lapset muuttaisivat takaisin äidilleen, mutta lopulta hän oppi olemaan kiitollinen nykyisestä tilanteesta.
– Lasten isä on kasvattanut lapsistamme vastuuntuntoisia ja hienoja teinejä. Ei ole mitään syytä laittaa pakkaa sekaisin. Olen lapsille äiti, vaikka asun muualla. Lapsilla on hyvä elämä. Isä hoitaa ja kasvattaa hyvin, on kiinnostunut lasten elämästä. Välimme on nykyään hyvät. Käymme yhdessä vanhempainilloissa. Asiat ovat kaikin puolin hyvin.
Nuorimmaisen kotona asumista Noora ei kuitenkaan pidä itsestäänselvyytenä. Tämä on viesti, jonka hän mielellään välittäisi muillekin vanhemmille.
– Arvostakaa lapsianne. Se ei tarkoita sitä, että joka hetkestä pitäisi olla kiitollinen ja joka hetken pitäisi olla hyviä. Elämään kuuluu huonojakin hetkiä ja se on inhimillistä, mutta asioita ei saisi ottaa itsestäänselvyyksinä.
Nooran vanhemmat lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen, eivätkä pidä kummallisena sitä, että asuvat isällään.
– Maailma on täynnä erilaisia perheitä, erilaisia tilanteita ja erilaista vanhemmuutta. Erilainen ei ole yhtä kuin huonompi. Kummallisuus taitaa kummuta muiden äitien ja yhteiskunnan näkökulmasta, Noora pohtii.
* Nimi muutettu.