Mistä on kyse, kun lautanen täyttyy seisovassa pöydässäkin lähinnä lihapullista ja muussista ja vihannekset närpitään annoksesta pois? Tutkijatohtori Antti Knaapila perehdyttää nirsouden ja ruokaneofobian syihin ja seurauksiin.
”Eikö aikuinen ihminen voi hymyillen niellä ruokaansa vaikkei herkkua olisikaan??!”
”Voihan sen niellä mutta haluatko katsella oksennusta pöydälläsi? En minä ainakaan ja siksi jätän syömättä ne mitkä oksettaa.” (Kaksplus.fi-keskustelupalsta, 23.2.2011)
Jokainen lienee kohdannut tai tuntee lähipiirissään henkilöitä, joiden ruokarepertuaari on rajoittuneempi kuin toisten. Kansankielellä heistä puhutaan nirsoina.
– Nirsous on ruokien välttelyä siksi, että niissä on maun, hajun tai rakenteen kaltaisia aistein havaittavia ominaisuuksia, joista ei tykätä tai joita jopa inhotaan, tutkijatohtori Antti Knaapila Turun yliopistosta sanoo.
Onko kyseessä siis asennevamma – ihminen valitsee olla kranttu – eikä mikään aistiyliherkkyys?
– Molempia. Kyllä aistit ovat siellä taustalla, ja ihminen voi oikeasti olla hyvin herkkä joillekin mauille tai hajuille. Jotkut kokevat esimerkiksi kasvisten sisältämät karvaat tai pistävät yhdisteet erittäin voimakkaina.
– Usein nirsojen välttelemät yhdisteet ovat sellaisia, jotka kaikki ihmiset kokisivat epämiellyttävinä, jos ne olisivat ruoassa hyvin voimakkaasti esillä. Kun kulttuurisesti on tapana tehdä vaikka tietyn vahvuista kahvia, niin jollekin aistiherkemmälle se voi olla jo liian karvasta.
Toisaalta nirsoudelta vaikuttavan toiminnan taustalla voi olla myös jotain biologista, nimittäin ruokaneofobia.
– Siinä, missä nirso välttelee tuttuja ruokia pahan maun takia, ruokaneofoobikko välttelee uusia ruokia, koska ei tiedä, miltä ne maistuvat. Hän ei halua ottaa riskiä, että maku olisikin epämiellyttävä.
– Jos minä esimerkiksi välttelen fetajuustoa ja oliiveja muun kuin uutuudenpelon takia, se on ihan puhdasta nirsoutta. Mutta jos menen Aasiaan enkä halua maistaa lihatiskissä tarjolla olevaa tuntematonta eläintä tai elintä, vaikka saisin luotettavasta lähteestä tiedon, että sitä on ihan OK syödä, niin se on enemmänkin ruokaneofobiaa.
Nirsous ja ruokaneofobia ovat osittain päällekkäisiä sukulaiskäsitteitä.
– Niitä ei pysty täysin erottamaan toisistaan. Sitä paitsi samalla henkilöllä voi ilmetä molempia. Ehkä nirsoutta voisi ajatella tavallaan yläkäsitteenä, joka kattaa myös ruokaneofobiasta johtuvan ruokien välttelyn.
– Erikseen ovat vielä niin sanotut ruoka-aversiot eli voimakkaat inhoreaktiot ruokaa kohtaan. Ne syntyvät tyypillisesti niin, että kun jokin ruoka on joskus aiheuttanut pahoinvointia, niin silloin sitä välttelee myöhemminkin. Ihminen saattaa herkistyä jo pelkästään pahoinvointia aiheuttaneen ruoan hajulle.
”Kehittynyt suojaamaan ihmistä”
”Siitä näen punaista, jos nirso ihminen opettaa lapsensakin nirsoksi… Pahimmillaan lapsi näkee kasviksia tai juureksia vasta koulussa ensimmäisen kerran ja silloin se on jo auttamattomasti myöhäistä.” (Kaksplus.fi-keskustelupalsta, 23.2.2011)
Ruokaneofobian taustalla vaikuttaa evoluutio.
– Kuten muutkin pelko- ja inhoreaktiot, ruokaneofobia on kehittynyt suojaamaan ihmistä. On hyvä, että muinaisissa ihmisyhteisöissä on ollut erilaisia ihmisiä neofobian suhteen: jotkut ovat kokeilleet uutta ja ne vähän varovaisemmat katsoneet, mitä tapahtuu. Jos vaikka kasvi on ollut myrkyllinen, vain osa porukasta on kuollut ja toinen osa selvinnyt.
Tutkimusten perusteella perintötekijät selittävät jopa noin kaksi kolmasosaa ruokaneofobiasta.
– Sisarukset voivat saada eri muodot ruokaneofobiaan vaikuttavista geeneistä. Niinpä sisaruskatraasta esimerkiksi vain yksi saattaa kehittyä neofobiseksi.
– Toisaalta vanhemmat tietysti aika paljon ohjaavat sitä, mitä lapset syövät kotona. Jos vanhemmat ovat itse rajoittuneita, niin lapsetkaan eivät välttämättä saa niin paljon kontakteja uusiin ruokiin. Mallioppimisen kautta he sitten alkavat käyttäytyä samalla tavalla kuin vanhempansa.
Persoonallisuudellakin saattaa olla osansa ruokaan suhtautumiseen.
– Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että ruokaneofobia on negatiivisessa yhteydessä siihen, kuinka avoin ihminen on uusille asioille. Tämä on tietysti ihan loogista.
On arveltu, että lapsista merkittävästi neofobisia on 20–30 prosenttia ja aikuisista 16–18 prosenttia.
– Pienet taaperot usein vielä laittavat suuhun mitä tahansa, joten ruokaneofobisuus alkaa ilmetä vasta muutaman vuoden iässä ja sitten taas vähitellen hälvetä. Aikuisilla neofobista käyttäytymistä tavataan harvemmin, koska heille on ehtinyt kertyä paljon kokemuksia ruoasta eikä uutta koettavaa tavalliseen ruokakauppaan mennessä juuri ole.
Harvoin terveydelle haitallista
”Mä oon kyl joutunut yökkäämään monestikin jonkun pullan vaivihkaa lautasliinaan.” (Kaksplus.fi-keskustelupalsta, 23.2.2011)
Ruokaneofobiset ihmiset käyttävät yleensä vähemmän kasviksia kuin muut.
– Kun ei ole halukas maistamaan uutta ruokaa kovin montaa kertaa, niin lienee vaikeampaa oppia pitämään ruoista, jotka eivät ole heti ensimmäisellä kerralla miellyttäviä. Uutta ruokaahan täytyy maistaa joitakin kertoja ennen kuin siitä oppii tykkäämään, Knaapila sanoo.
– Mutta vaikka neofoobikot tyypillisesti karttavat karvaita kasviksia, niin yhtä lailla heitä voi inhottaa jokin ällömakea leivonnainen.
Knaapila ei usko, että ruokaneofobiasta tai nirsoudesta olisi paljoa haittaa ihmisen fyysiselle terveydelle.
– Ruokavalion yleinen terveellisyys kärsii vain aika äärimmäisissä tapauksissa, jos todella suostuu syömään vain nakkeja, ranskalaisia ja jäätelöä. Lähinnä lapsilla ruokavalio saattaa kaventua tarpeettoman paljon.
– Ravitsemustieteilijät korostavat, että terveellisen ruokavalion voi koostaa monella tavalla. Se, ettei suostu syömään jotakin yksittäistä elintarviketta, ei vielä tee kenenkään ruokavaliosta epäterveellistä.
Sosiaalista ahdistusta
”Muutamat miehen sukulaiset kyttäävät todella tarkkaan muiden syömiset, ja huomauttavat kyllä isoon ääneen 'Minna ei ottanut tätä eikä tuota' ja sitten päivittelevät sitä pitkään ja hartaasti. Seuraavalla kerralla esittelevät sitten, että nyt minä tein tämmöistä että sinullekin maistuisi. Se on todella tympeää.” (Vauva.fi-keskustelupalsta, 27.1.2013)
Vaikka rajoittuneisuus ruoan suhteen ei vahingoittaisi terveyttä, siitä voi koitua muunlaisia ongelmia. Ihmistä saattaa jo etukäteen ahdistaa, katetaanko virallisilla illallisilla tai sukupäivällisillä eteen lautanen, jossa on omaa inhokkiruokaa tai jotakin uutta ja epäilyttävää.
– Aikuisilla ruokaneofobian ja nirsouden haittavaikutukset ovat varmaan enemmänkin juuri tässä sosiaalisessa puolessa. Ravitsemus tai terveys heillä tuskin kärsii, mutta inhokkiruokia yllättäen sisältävät ruokailut voivat olla itselle noloja tilanteita, ja siksi niitä saatetaan jopa vältellä, Knaapila sanoo.
– Ellei kyseessä ole hyvin tuttu henkilö, lienee parempi, ettei nirsolle huomauttele hänen valinnoistaan. Perheen kesken asiasta voi ehkä kohteliaasti kysyä, mutta ei muodollisilla kutsuilla.
Pakottaminen ei auta
”Mieheni oli kyllä vähän nirso, kun tapasimme – mutta nyt kun hän on kymmenen vuotta syönyt minun tekemiäni ruokia, kummasti maistuu kaikki ja haluaa mielellään kokeilla kaikkea erikoista, ja on itsekin innostunut ruoanlaitosta. Hänen äitinsä tekemät ruoat vain olivat lähinnä sitä perunaa ja lihaa suolalla -osastoa.” (Kaksplus.fi-keskustelupalsta, 23.2.2011)
Miten ruokarajoitteista pääsee eroon?
– Ruoan välttely uutuus-aspektin eli ruokaneofobian takia menettää teränsä ajan kanssa, kun kasvaessa automaattisesti kohtaa paljon erilaisia ruokia. Aikuisena uusia ruokia ei yksinkertaisesti ole niin paljon jäljellä.
– Aistiperustein aikuinenkin ihminen silti voi totta kai edelleen vältellä jotakin ruokaa. Jos tällainen taipumus on, niin nirsoudesta eroon pääsemiseksi pitää luultavasti tehdä aktiivisesti töitä.
Se, kuinka paljon toistoja vaatii, että ruoasta oppii tykkäämään, vaihtelee yksilöittäin ja ruoittain. Tyypillisesti esitetty luku on 15.
– Maistamiseen pakottaminen tekee kuitenkin enemmän pahaa kuin hyvää. Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että painostaminen kiinnittää ruokaan negatiivisen tunnelatauksen, Knaapila toteaa.
Lähteinä haastattelun lisäksi: Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa – ruokailoa ja terveyttä lapsille (Ojansivu, Sandell, Lagström, Lyytikäinen, Turun yliopisto, 2014), Kaksplus.fi, Vauva.fi
Kuvat: Colourbox.com