Niklas ja Piritta Hagmanin arjessa suuria muutoksia

Hagmanin perheen arjessa on tapahtunut viime viikkoina isoja muutoksia. Niklas on muuttanut jääkiekon perässä Espooseen, parin esikoinen on aloittanut koulun ja perheen nuorin lapsi käy ensimmäistä kertaa päivähoidossa.

Niklas ja Piritta Hagmanin arjessa on kesän lopulla tapahtunut suuria mullistuksia. KHL-seura Jokereihin siirtynyt Niklas on muuttanut Espooseen, ja Piritta pyörittää kolmilapsisen perheen arkea yksin Porissa. 

– Itse asiassa noin kahden viikon ajan olemme nyt harjoitelleet tätä, ja se vaatiikin vähintään sen pari viikkoa, että tähän tottuu taas, Piritta kommentoi tilannetta MTV.fille Anne Kukkohovin Supermood-ekokosmetiikkasarjan lanseeraustilaisuudessa.

Piritta kertoo toisen käsiparin olevan suuri apu kolmilapsisessa perheessä. 

– Silloin pystyy tekemään kaikki arkijutut niin paljon keveämmin. Ja totta kai, kun on koko kesä oltu yhdessä perheenä, niin se on ihan älyttömän ihanaa aikaa, hän summaa Niklaksen nyökätessä vieressä.

Yksi virstanpylväs saavutettiin maanantaina, kun pariskunnan esikoispoika Lukas aloitti ensimmäisen luokan.

– Se oli ihan mielettömän ihana päivä, ja jotenkin oli sellainen nostalginen hetki, Piritta pohtii.

Liikuttavampaa äidille kuitenkin oli, kun perheen kuopus alkoi käydä hoidossa kolmena päivänä viikossa.

– Enemmän tirautin siellä, kun pienimmäinen meni hoitoon. Mulla on nyt pesä vähän tyhjä tiettyinä hetkinä päivässä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mulla ei ole vauvaa talossa. Hänkin on tosin jo kaksivuotias, eikä mikään vauva enää, Piritta hymyilee.

Uusi tilanne on äidille luonnollisesti haikea, vaikka muutosten myötä omille projekteille onkin saanut enemmän aikaa.

Hagmanien muutoksista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat