Jääkiekkoliiga NHL:n Edmonton Oilersin luottopuolustaja Janne Niinimaa on pelannut kuluvalla kaudella tutun varmasti, vaikka tulehtunut vasen kantapää ja välilevyn pullistuma selässä ovat kiusanneet häntä.
-Siitä on nyt melkein kuukausi kun Al MacInniksen lämäri osui kantapäähän. Luun alla oleva limapussi repesi ja jalka turposi. Nilkka on mennyt vain pahemmaksi, koska se pääsi tulehtumaan, Niinimaa kertoo.
Oilers on kuitenkin ollut hyvässä vedossa ja voittanut kahdeksan viimeisistä kymmenestä pelistään. Omaan maaliin on näissä peleissä uponnut vain kahdeksan kiekkoa. -Hyvin ollaan puolustettu joukkueena. Ja maalivahtipeli on ollut loistavaa, Niinimaa sanoo.
Niinimaa on pelannut keskimäärin 27,11 minuuttia ottelua kohti. -Meillä on monessa voitto-ottelussa ollut varsin selvä johto aikaisessa vaiheessa, joten minun ei ole tarvinnut pelata niin paljon. Minua on vähän säästelty. Kolmen maalin johdossa en ole pelannut paljon ollenkaan kolmannessa erässä, Niinimaa kertoo.
Viime kaudella Edmonton jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Yksi syy oli maalinteon vaikeus, joka on vaivannut joukkuetta tälläkin kaudella. -Monella pelaajalla oli alkukaudesta itseluottamusongelmia, kun ei tehty paljoa maaleja, Niinimaa kertaa. -Emme ole ylivoimalla tehneet paljoa maaleja ja se on osin minun vastuullani, tehopisteet 4+10 tehnyt Niinimaa myöntää.
(MTV3-STT)
