Nämä ovat kaikkien aikojen soitetuimmat kappaleet
Yhdysvaltalainen tekijänoikeusjärjestö BMI listasi sata Amerikan radiokanavilla eniten soitetuinta kappaletta. Lista on vuodelta 2010. Löydätkö kymmenen kärjestä oman suosikkisi?
1. The Righteous Brothers – You’ve Lost That Lovin’ Feelin’
Bill Medleyn ja Bobby Hatfieldin muodostama duo aloitti levyttämisen vuonna 1963 ja esiintyi aina vuoteen 2003, jolloin Hatfield menehtyi. Yhtye, joka ei koostunut nimestään huolimatta veljeksistä, tuli tunnetuksi erityisesti blue-eyed souliksi nimetystä musiikistaan. Hitti You've Lost That Lovin' Feeling' on vuodelta 1964.
2. The Association – Never My Love
Kalifornialainen kokoonpano on ollut kasassa jo 1960-luvulta asti vaihtelevalla miehityksellä. Tällä hetkellä yhtyeessä on kuusi jäsentä. Never My Love -kappale ilmestyi vuonna 1967.
3. The Beatles – Yesterday
John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr eivät esittelyjä kaipaa. Yesterday oli mukana vuonna 1965 ilmestyneellä Help!-albumilla. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan Yesterday-kappaleesta on tehty maailman eniten cover-versioita.
4. Ben E. King – Stand By Me
Stand By Me on epäilemättä amerikkalaisen soul-poplaulaja Ben E. Kingin kuuluisin hitti. Kappale nousi ensimmäisen kerran listoille vuonna 1961 ja toiseen kertaan 1986, jolloin kappaleen mukaan nimetty elokuva Stand by Me − viimeinen kesä sai ensi-iltansa.
5. Frankie Valli – Can’t Take My Eyes Off You
Voimakkaasta falsetistaan tunnettu Frankie Valli niitti mainetta The Four Seasons -yhtyeen solistina. Menestystä riitti myös soolouralla. Kappale Can't Take My Eyes Off You nousi Yhdysvaltojen listalla toiselle sijalle vuonna 1967.
6. Otis Redding – Sitting on the Dock of the Bay
Amerikkalaisen soul- ja r&b-laulajan nousujohteinen ura päättyi lento-onnettomuuteen vuonna 1967. Artisti ehti äänittää kolme päivää ennen kuolemaansa kappaleen Sitting of the Dock of the Bay. Kappaleesta muodostui menestyksekkäämpi kuin yhdestäkään Reddingin elinaikanaan julkaisemasta levystä.
7. Simon and Garfunkel – Mrs. Robinson
Paul Simon ja Art Garfunkel niittivät 1960-luvulta eteenpäin suurta suosiota folk-musiikillaan. Mrs. Robinson -kappale kuultiin ensimmäistä kertaa Miehuuskoe-elokuvassa vuonna 1967. Vuotta myöhemmin kappale oli kokonaisuudessaan mukana Bookends-albumilla.
8. Johnny Rivers – Baby I Need Your Loving
Baby I Need Your Loving on alkujaan The Four Tops -yhtyeen hitti vuodelta 1964. Johnny Rivers levytti oman versionsa kolme vuotta myöhemmin ja nousi versiollaan listakolmoseksi.
9. The Cascades – Rhythm Of The Rain
The Cascadesin vuoden 1962 hitti Rhythm of the Rain poiki listamenestystä useassa maassa. Yhdysvaltojen pop-listalla kappale nousi kolmanneksi, Isossa-Britanniassa viidenneksi ja Irlannissa peräti ensimmäiseksi.
10. Ray Charles – Georgia On My Mind
Hoagy Carmichaelin säveltämä ja Stuart Gorrellin sanoittama kappale syntyi jo vuonna 1930. Ray Charles levytti siitä oman versionsa vuonna 1960. Vuonna 1979 kappale valittiin Yhdysvaltojen Georgian osavaltion tunnuslauluksi.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Lähteet: http://beatlover.com, Wikipedia
Uusimmat
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
Lataa lisää