Nämä kotileipurit kisaavat uudella Koko Suomi leipoo -kaudella!

Rakastetussa leivontaohjelmassa on jälleen mukana kaksitoista etevää jauhopeukaloa.

Leivontaohjelma Koko Suomi leipoo käynnistyy jälleen marraskuussa. Juontajana nähdään tuttuun tapaan Anne Kukkohovi, ja suosikkituomari Markus Hurskainen saa aisaparikseen leipuri-kondiittori Toni Rantalan

Ohjelman viidennelle kaudelle haki ennätysmäärä kotileipureita, joiden joukosta mukaan valittiin kaksitoista taituria. Tutustu kilpailijoihin alla!

Mari Kuusisto, 42

Kouvolalainen Mari on nopeatempoinen tekijä, jolla karjalanpiirakat ja korvapuustit valmistuvat kädenkäänteessä.

Työssään ylihoitajana Mari joutuu välillä vaikeidenkin päätösten eteen, mutta leipominen on ihanaa vastapainoa stressaavalle arjelle.

Leivonnan lisäksi Mari pyrkii urheilemaan mahdollisimman paljon ja on kilpaillutkin fitnessissä.

Perheellä on myös ravihevosia, joiden parissa kuluu varsin paljon aikaa. Marin perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi tytärtä.

Kilpailussa Mari on täpäkkä tekijä, joka ei pysähdy ihmettelemään, vaan etenee vankalla ammattitaidolla ja jämäkällä asenteella. Marin tavaramerkki on korkeat korkokengät ja ihana murre!

Anni Saira, 30

Tamperelainen Anni on iloinen tunneleipuri, jolla on oma YouTube-kanava, "Sokeri by Anni".

Leipominen on Annille elämäntapa, jolla voi ilahduttaa lähimmäisiä. Parasta leipomisessa on Annin mielestä se onnistumisen tunne, kun on ensiyrittämällä epäonnistunut ja sitten taas onnistuu. 

Anni tekee myös kakkuja juhliin tilauksesta. Hän asuu Tampereella aviomiehensä ja Vili-koiransa kanssa.

Jussi Mattsson, 33

Jussi on kouvolalainen muusikko ja äänityöläinen. Hän keikkailee ja tekee musiikkia Julian Rock -nimellä. 

Jussi haluaa leipoessaan tuoda mukaan oman twistinsä, ja hänelle leipominen on erityisesti luovaa tekemistä, niin kuin musiikkikin. 

Jussin vaimo on miehen inspiraation lähde ja muusa. Kyyhkyläiset menivät naimisiin kesällä 2019. Pariskunnalla on kaksi lasta edellisistä liitoista ja valtavan kokoinen tanskandoggi. 

Kilpailussa Jussi on innokas oppija ja tekijä, jolle ainoa haaste on reseptin tarkka lukeminen...

Maija Andersson, 40

Maija on kiireinen ja vilkas leipuri, joka on oppinut leipomaan äitinsä kanssa. Leivonta on Maijalle muiden ilahduttamista ja vaihtelua arkeen. Hän tietää olevansa taitava ja pärjäävänsä hyvin kilpailussa. 

Maija harrastaa valokuvausta, ja hänen kauniita valokuviaan sekä ihania leipomuksiaan voi katsella Smaksak -blogista. 

Valokuvauksen lisäksi Maija juoksee maratoneja. Hän asuu Helsingissä kauniissa omakotitalossa ruotsalaisen miehensä ja kahden tyttärensä kanssa. 

Ohjelmassa Maijaa pidetään kovana vastustajana, sillä hänen tietotaitonsa on niin valtava.

Ella Turpeinen, 19

Ella on tarkka teini, joka on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aloittanut syksyllä medianomin opinnot. 

Nuoresta iästään huolimatta Ellalla on valtavasti kokemusta leivonnasta perustamansa 4H-yhdistyksen, HerkutElla:n kautta. Leipomisen lisäksi Ella harrastaa maalausta. 

Ella on myös innokas partionjohtaja ja on johtanut omaa ryhmäänsä jo viisi vuotta. 

Ellan unelmana on julkaista joskus oma reseptikirja.

Heidi Mittilä, 36

Heidi on seitsenlapsisen perheen kotiäiti. Nuorin lapsista on kaksi kuukautta vanha ja vanhin 13-vuotias. Heidin arki onkin mennyt viimeiset vuodet lapsia kaitessa, eikä itsensä toteuttamiseen ole ollut aikaa. Nyt on kuitenkin hänen vuoronsa näyttää taitonsa. 

Heidi leipoo kakkuja tilauksesta ja on todella taitava koristelija. Hän pitää itseään kokeilevana ja yllytyshulluna leipurina. 

Koska Heidin päivät menevät lähinnä lapsiperhearkea pyörittäessä, ovat yöt hänen omaa aikaansa, ja silloin hän leipoo. 

Tulevaisuudessa Heidi haaveilee ihan normaalista elämästä ilman suurempaa draamaa. 

Jouni Koponen, 36

Jouni Koposella on missio. Hän haluaa kertoa, että kyllä miehetkin leipoo. Erityisen tärkeää on näyttää omalle tyttärelle esimerkkiä.

Leipomisen lisäksi Jouni soittaa punkkia, tekee räppiä ja valokuvaa. Hän leipoo viikoittain leipää suvun vanhalla karjalaisella juurella ja on erityisen kiinnostunut leipomisen kemiallisista ominaisuuksista.

Leivonnassa häntä inspiroi luonto, ja hän unelmoi itsetehdystä puuveneestä, kalastuksesta ja että voisi elää enemmän suoraan luonnosta.

Mari Päivömaa, 29

Mari on rempseä kätilö, jolle leipominen on sielunruokaa. Mari on erityisen innostunut hapanjuurileivonnasta. Erilaisista jauhoista hän puhuu kuin sommelier viineistä.

Ohjelmassa Mari on äärimmäisen hauska ilopilleri, joka kammoksuu liiallista näpertämistä ja leipoo aina itsensä näköisiä herkullisia tuotteita.

Tulevaisuudessa Mari haluaisi matkustaa puolisonsa kanssa maailman ympäri ja voittaa lotossa, jotta voisi rakentaa unelmiensa keittiön rajattomalla kaappitilalla.

Bettina Gräsbeck, 32

Räväkkä ja suorapuheinen Bettina rakastaa tökerö-övereitä amerikkalaisia kakkuja, joissa on useita kerroksia ja kuorrutetta kuorrutteen päällä.

Bettina on koulutukseltaan restonomi, mutta siirtyi parin vuoden jälkeen liikunta-alalle. Hän on kouluttautunut personal traineriksi ja hierojaksi ja voittanut body fitnessissä SM-kultaa vuonna 2014.

Hyvinvointivalmentajana hän on sitä mieltä, että jos kuusi päivää viikossa syö terveellisesti, niin yhtenä päivänä voi varsin hyvin herkutella kunnolla.

Bettina tekee YouTube-videoita joissa hän käsittelee sekalaisia hyvinvointiin liittyviä asioita.

Ronda Koljonen, 46

Ronda on hilpeä esteetikko, jolle maku on yhtä tärkeä kuin leivoksen ulkonäkö. Hänelle leipominen on meditaatiota ja kauniin sekä herkullisen luomista.

Ronda on asunut ympäri maailmaa ja muutti vuosi sitten Dubaista takaisin Suomeen. Tulevaisuudessa hän toivoisi voivansa yhdistää kaikki mielenkiintonsa kohteet yhteen. Se olisi siis jotain, johon liittyy leivonta, sisutus, muoti, juhlat, hyvinvointi ja matkustaminen.

Rondan perheeseen kuuluu aviomies, neljä lasta, neljä lastenlasta ja pari koiraa. Mieluiten hän viettää aika omalla mökillä Vesijärven rannalla.

Samuli Ainasvuori, 14

Samuli on tähti! Hänet löytää Instagramista nimellä Kakkukunkku. Samuli leipoo päivittäin. Hän leipoo niin paljon, että perhe on joutunut ostamaan hänelle oman jääkaapin.

Leipomisen lisäksi Samuli harrastaa intohimoisesti tanssia ja on varsinkin baletissa todella taitava. Hänen perheeseensä kuuluu äiti, isä, sisko, Oiva-kissa ja Väinö-hamsteri.

Samulin haave on perustaa Lontooseen kissakahvila, jota hoitaa päivisin, ja iltaisin hän esiintyisi musikaaleissa.

Amanda Alilonttinen, 28

Amanda on tunteellinen leipuri ja kahden pienen pojan äiti. Hänelle jo Koko Suomi leipoo-ohjelmaan pääseminenmerkitsi valtavasti. Leipomaan Amanda on opetellut itse.

Amanda asuu perheineen kauniissa maalaisidyllissä, jossa hänen puolisonsa Antti pitää majoituspalvelua. Joskus tulevaisuudessa Amanda voisi ottaa vastuulleen majoituspalvelun leipomispuolen.

Leipomisen lisäksi Amanda harrastaa salibandya.

Koko Suomi leipoo MTV3-kanavalla maanantaisin 11.11. klo 20 alkaen, sekä mtv-palvelussa ja C Moressa. 

Lue myös:

    Uusimmat