Nämä Björkin asut muistetaan

Erikoisista asuistaan tunnettu laulaja Björk konsertoi sunnuntaina Helsingissä.

Björk esiintyy sunnuntaina Helsingin Suvilahdessa Flow Festivaalin pääesiintyjänä. Björk on tunnettu taiteellisesta musiikistaan ja erikoisista asukokonaisuuksistaan, ja laulajan odotetaankin pukeutuvan tyylilleen uskollisesti myös Suomen-keikallaan. Iltalehden tietojen mukaan Björk saapui Suomeen jo perjantaina. Illalla hänet bongattiin kävelyltä Esplanadilla.

Björk on myynyt uransa aikana lähes 20 miljoonaa albumia. Laulaja on kokeillut siipiään myös näyttelijänä, kun Björk nähtiin Dancer in the Dark -elokuvan pääosassa.

Björk vieraili Suomessa vuonna 2010, kun Muumi ja punainen pysrtötähti -elokuva sai ensi-iltansa. Björk lauloi elokuvan tunnuskappaleen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat