Kommentti: Onko Suomen kesä peruttu? Koronaepidemian tartuntahuippu voi osua keskelle kuuminta festarisuvea

Toivottavasti koronavirukselle ja tälle kirjoitukselle haistatetaan nopeasti pitkät ja kesällä Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Flow'ssa ja muissa tutuissa tapahtumissa ilakoidaan jokavuotiseen tapaan. Nyt näyttää ikävä kyllä siltä, että niin ei käy.

Kesästä 2020 on tulossa täysin erilainen kuin yhdestäkään aiemmasta kesästä minun ja todella monen muun ihmisen elämässä.

Syytä ei ole vaikea arvata: koronaviruksen leviäminen, sen leviämistä ehkäisevät toimet sekä näiden asioiden seuraukset ja vaikutukset.

Lapsuudesta asti minun ja mainittujen todella monien muiden ihmisten kesään on kuulunut perinteiksikin kutsuttuja mukavia ja iloisia asioita.

Linnanmäen ja Särkänniemen huvipuistot. Korkeasaaren eläintarha. Juhannusjuhlat. Ulkoilmakonsertit ja muut kesätapahtumat. Kyläjuhlat. Maalaistorit. Kesäfestarit.

Nyt edessä näyttää olevan toisenlainen kesä. Voi olla, että Suomen kesä on peruttu. Ei kirjaimellisesti, mutta monilta totutuilta osin.

Hämmennyksen määrä on melkoinen

Ensin pääministeri Sanna Marinin johtama Suomen hallitus suositti yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kieltämistä 31. toukokuuta asti. Aluehallintovirastot tekivät asiasta suositellusti määräyksen.

Sitten hallituksen suositus tiukentui: julkisten kokoontumisten osallistujamäärä rajattiin kymmeneen henkilöön ja suositeltiin välttämään tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla. Aluehallintovirastot noudattivat suositusta.

Uudet määräykset, jotka ovat voimassa 13. huhtikuuta saakka, korvasivat aiemmat määräykset. Mistään ei löydy mainintaa siitä, palaako aiempi määräys korkeintaan 500 hengen yleisötilaisuuksien sallimisesta voimaan. Luultavasti mennään niin sanotusti tilanteen mukaan.

Konsertti- ja tapahtumajärjestäjien hämmennyksen ja epätietoisuuden määrä lienee melkoinen.

Julkinen kokoontuminen

Mutta mikä ihmeen julkinen kokoontuminen? Oikeusministeriön Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja yleisötilaisuuksista -sivulla avataan asiaa tarkemmin.

  • Julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta.
    • Yleinen kokous on tilaisuus, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata.
    • Yleisötilaisuus on yli kymmenen hengen tilaisuus, johon osallistutaan omasta aloitteesta. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi yleisölle avoimet huvitilaisuudet, näytökset, kilpailut ja muut niihin rinnastuvat tilaisuudet, kuten teatteri-, ooppera- ja elokuvanäytökset sekä konsertit ja näyttelyt, samoin kuin messut, kilpailut ja urheilutapahtumat.

Esimerkiksi siis sisätiloissa järjestettävä konsertti tai ulkoilmakonsertti, kyläjuhla, pesäpallo-ottelu, ilmailunäytös tai purjehduskisa.

Toistan itseäni, mutta silti: toivottavasti tämä teksti kaivetaan parin kuukauden päästä esiin, sille nauretaan ja minut laitetaan jalkapuuhun häpeämään, koska olin väärässä.

Siirtoja ja perumisia

Tällä hetkellä siis yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet on kielletty. Jo ensimmäisen, yli 500 hengen tilaisuuksien järjestämisen kieltäneestä alkoi perumisten kierre.

Sanni ja Anna Puu siirsivät kevään kiertueensa, JVG perui omansa kokonaan. J. Karjalaisen vappupäivän areenakeikka Helsingissä siirtyi syyskuulle.

Keikkoja peruivat tai siirsivät myös muun muassa Vesala, Anssi Kela, Apulanta ja Mokoma.

Ulkomaisista vieraista konserttinsa Helsingissä perui koko Euroopan-kiertueensa perunut, itsekin riskiryhmään kuuluva 72-vuotias konkarikitaristi Carlos Santana.

Muista maailmankuuluista nimistä omia kevätkiertueitaan tai osia kiertueistaan ovat siirtäneet muun muassa riskiryhmään ikätoverinsa Santanan tavoin kuuluva Elton John (tällä hetkellä tiedossa kaksi konserttia Hartwall-areenalla syyskuussa), Foo Fighters ja Green Day, jonka on määrä soittaa Helsingin Suvilahdessa toukokuun lopussa.

Syksyä kohti

Suuria festivaaleja on jo siirretty tai peruttu. Yhdysvalloissa tunnetut Coachella- ja Bonnaroo-festivaalit siirrettiin syksyyn.

Isossa-Britanniassa kesäkuun lopulla perinteisesti järjestetty Glastonburyn festivaali peruttiin tältä vuodelta kokonaan. Tallinnassa juhlittu pienempi kaupunkifestivaali Tallinn Music Week siirrettiin elokuun loppuun.

Tällä hetkellä musiikkiuutisointia seuraavat ihmiset jännittävät miten käy Espanjan Barcelonassa kesäkuun alussa järjestettävän Primavera-festivaalin.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ennusteita tekevä ylilääkäri Tuija Leino kommentoi torstaina 19. maaliskuuta STT:lle, että koronaviruksen epidemiahuippu ajoittunee uusien tietojen ja torstai-iltapäivän tiedon perusteella aikaisintaan toukokuun toiselle viikolle.

THL:n keskiviikkona 18. maaliskuuta julkaiseman koronaepidemian mallinnuksen mukaan tartuntahuippu olisi edessä noin viisi kuukautta ensimmäisten tartuntojen löytymisestä, jos viruksen leviämistä hidastavat sosiaaliset rajoittamistoimet tehoavat.

Ensimmäinen Suomen kansalaisen koronatapaus julkistettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä helmikuun lopussa. Tammikuun lopulla Lapin yliopistollisessa keskussairaalassa virus löydettiin hoitoon hakeutuneelta kiinalaismatkailijalta.

Arviot ovat siis erilaisia ja ne muuttuvat jatkuvasti. Kaksi asiaa on kuitenkin hyvin varmaa: 1) koronavirusepidemian huippu on vielä edessä, 2) koronavirusepidemia ei ole nopeasti ohi.

Kesä vuosimallia 2020

Suomen ja samalla kaikkien muiden maiden kesä vuosimallia 2020 tulee olemaan siis hyvin erilainen kuin edellisten vuosien versiot.

Kesän tapahtumien järjestäjille on toivottava valtavasti voimia, sillä koronavirustiedot saavat varmasti verenpaineen nousemaan ja hikipisarat nousevat otsalle.

Kesäkuussa on tämän hetken tiedon mukaan määrä juhlia Iron Maidenin tähdittämä Rockfest Tampereella, tanssia Sidewaysissa Jarvis Cockerin ja Belle & Sebastianin tahdissa Helsingissä sekä nauttia raskaammasta musiikista System of a Downin ja Kornin johdolla Seinäjoen Provinssissa.

Heinäkuussa on vuorossa muun muassa Turun Ruisrock, Joensuun Ilosaarirock ja Pori Jazz. Elokuussa kesän kääntyessä loppua kohti musiikinystäviä hemmotellaan Helsingin Suvilahdessa Flow'ssa ja Tampereen Blockfestissä.

Kesän aikana Suomessa konsertoivat muun muassa Eric Clapton, Kiss ja Björk.

Jos. Iso jos. Jos koronavirusepidemia jatkuu vielä kesällä, ehkä joku taho keksii alkaa järjestää virtuaalifestivaaleja. Nyt artistit järjestävät jo virtuaalikeikkoja.

Toivotaan, toivotaan

Vielä kerran: toivottavasti tämä kirjoitus kaivetaan parin kuukauden päästä esiin ja sille nauretaan. Toivottavasti kenenkään ei tarvitse järjestää virtuaalikeikkoja ja -festareita.

Toivottavasti koronavirukselle haistatetaan nopeasti pitkät ja kesällä Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Flow'ssa ja muissa tutuissa tapahtumissa ilakoidaan jokavuotiseen tapaan.

Huoli elannonlähteen hiipumisesta ja jopa romahtamisesta valtavasti kärsivistä muusikoista, tapahtuma- ja keikkajärjestäjistä ja kaikista muista koronaepidemian aiheuttamista rajoitteista kärsivistä tahoista millä tahansa alalla on suuri.

Silti: aina voi toivoa. Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat