Naisten SM-kävelyn voittaja urheilee harrastusmielessä

Taika Nummi
Taika NummiLehtikuva
Julkaistu 31.07.2014 19:42

MTV Sport-STT

Tuore Kalevan kisojen naisten 10 kilometrin kilpakävelyn Suomen mestari Taika Nummi urheilee, koska nauttii siitä.

Espoolainen harjoittelee kilpakävelyä, triathlonia, kestävyysjuoksua ja maastohiihtoa ja opiskelee vielä musiikkilukiossa laulua.

- En aio koskaan ottaa tätä vakavasti, Nummi sanoo urheilusta vaikka ohjattua valmennusta kertyy 10-15 viikossa koulumatkapyöräilyn ja muun hyötyliikunnan ohella.

Vaikka Nummi, 16, ei urheile tiukan tavoitteellisesti, mutta se ei hänen mukaansa tarkoita, että hän ei voisi joskus olla arvokisoissa tavoittelemassa kansainvälistä menestystä.

- Arvokisoihin pääsy ei ole minulle urheilun tavoite, mutta jos kisoihin pääsee, sinne mennään, Nummi sanoo.

Kuopiossa Nummi karkasi jo hyvissä ajoin ylivoimaiseen johtoon ja vei mestaruuden ajalla 48,21. Toiseksi sijoittui mestaruutta puolustanut Turun Weikkojen Anne Halkivaha ajalla 49.15.

- Sää oli yllättävä ja kisakin oli yllättävä, Nummi totesi hellekilpailusta, josta saosti vartinmittainen ankara sadekuuro,

Nummi on kesän mittaan kävellyt 10 kilometrin ennätyksekseen 47.41. Kävelyn hän kertoo ottaneensa muiden kestävyyslajien lisäksi harrastevalikoimaansa Anne Karrilan valmennussession innostamana.

- Olin niin sanotusti kömpelö lapsi. Oikein mikään ei sujunut. Sitten innostui kun näin Anne Karrila vetävän kävelijäryhmää. Hän oli niin ihana valmentaja, Nummi sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu