Näistä merkeistä tunnistat lapsen oppimisvaikeudet – tarkkaile jo ajoissa
Orastavat oppimisvaikeudet voidaan havaita jo hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Lapsia, joilla on lukivaikeuksia, löytyy useimmista koululuokista.
Lukivaikeudella tarkoitetaan luku- ja kirjoitustaidon oppimisen ja taitojen myöhemmän kehityksen ongelmaa. Miten lukivaikeuden tunnistaa?
Lapset kiinnostuvat kirjaimista jo pienenä. Jos lapsi ei kuitenkaan selvästi kiinnostu kirjaimista, saattaa se olla merkki mahdollisista lukemisen vaikeuksista tulevaisuudessa. Muita hälyttäviä merkkejä ovat esimerkiksi lapsen haluttomuus lukea tai kirjoittaa.
Myös vanhemman lukivaikeus on merkittävä tekijä – se on nimittäin periytyvä.
– Jos vanhemmalla on todettu lukivaikeus, periytyy se 40 prosentin todennäköisyydellä, arvioi yliopistonlehtori Ritva Ketonen.
Myös se, miten helposti lapsi oppii kirjainten nimiä, on ennustava tekijä oppimisvaikeuksia ennakoidessa.
– Yksi lukemisen ja kirjoittamisen perustekijöitä ovat fonologiset taidot eli tavujen ja äänteiden erottaminen. Lapsi esimerkiksi tunnistaa, että oma nimi alkaa ”ämmällä” ja äidin nimi ”jiillä”, Ketonen sanoo.
Vinkkejä lapsille ja vanhemmille – näin taitoja voi opetella jo ennen kouluun menoa
Tänä kesänä tulevat ekaluokkalaiset valmistautuvat koulumaailmaan. Lapsen kielellisiä valmiuksia voi opetella jo nyt, sillä kesä on oivaa aikaa herätellä lapsen oppimista tulevaa koitosta varten.
– Tärkeintä on, että se on hauskaa, leikinomaista tekemistä. Laiva on lastattu -peli on hyvä, vinkkaa Ketonen.
Poimi vinkit, joilla lapsen voi tutustuttaa lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan ajoissa:
- Pyydä lasta nimeämään vihanneksia ja hedelmiä ruokakauppareissulla
- Leikkikää alkuäänneleikkejä: millä kirjaimella alkaa ”koira”? Entä ”elefantti”?
- Laiva on lastattu -pelissä keksitään vuorotellen sanoja, jotka alkavat esimerkiksi a-kirjaimella: ”Laiva on lastattu apinoilla/auringonkukilla/autoilla”
- Sadepäivien pelastus on sanaselityspelit, joissa selitetään vuorotellen sanoja, joita toinen yrittää arvata
- Satujen lukeminen lapselle opettaa myös kuuntelemista, mikä on tärkeä taito tulevalle koululaiselle
Lähteet: Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Ritva Ketosen haastattelu, Lukimat.fi
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää