New Yorkin Suomi-koulu täytti viikonloppuna 40 vuotta ja koulun eri ikäisille oppilaille rakennettiin juhlapäivän kunniaksi Runo-olohuone. MTV Uutiset seurasi vauhdikasta suomen kielen juhlaa.
West Villagea pidetään yhtenä New Yorkin viehättävimmistä kaupunginosista. Alue hurmaa historiallisella arkkitehtuurillaan, tunnelmallisilla kaduillaan – ja monille tuttu näky on myös Frendit-sarjan kerrostalo, jota käytettiin sarjan kuvauksissa. West Villagesta löytyy kuitenkin myös suomalaisille merkityksellinen paikka: New Yorkin Suomi-koulu. Sen tunnistaa punaisesta ovesta ja ovikellon vieressä olevasta Suomi-koulu -kyltistä.
– Tänään meillä on Runo-olohuone eli me juhlitaan Kirsi Kunnaksen (1924–2021) 100-vuotisjuhlavuoden hengessä koulumme 40-vuotisjuhlavuotta. Koko vuosi syksystä asti ollaan puuhailtu runojen parissa ja tutkittu niitä eri vinkkeleistä, musiikin ja taiteen kautta, johtava opettaja Jenni Niemi kertoo MTV Uutisille.
Koulutilojen ullakolla odottaakin pahvilaatikoista rakennettuja runotelevisioita ja sohvatyynyjä. Pienten lasten Mörrit-ryhmän televisiossa taaperoikäiset lausuvat reippaasti:
– Jänöjussi puputti, Juu, juu juputti. Suu supussa suputti….
Toisella puolella Runo-huonetta seisoo 12-vuotias Elizabeth Toivio, joka on käynyt Suomi-koulua lähes koko elämänsä.
– Käytän suomen kieltä Suomi-koulun lisäksi kotona isän kanssa ja aina Suomessa ollessa. Tämä on runo-radio ja se sanoo runon Herra Pii Poo, Toivio kertoo ja laittaa radion päälle.
– Herra Pii Poo oli taikuri. Hän huusi: hii hoo! ja maata potkaisi, kuuluu paperikukkasilla koristellusta pahviradiosta.
Toivio on itse lausunut ja nauhoittanut runot.
Syventää kielen ja kulttuurin ymmärrystä
Suomi-koulun tavoitteena on opettaa suomen kieltä ja kulttuuria. Koulussa on ryhmiä 3-vuotiaasta ylöspäin ja koulua käydään joka toinen lauantai.
Alunperin Suomi-koulu perustettiin New Yorkin lähetystön työntekijöiden lapsille. Suomi-koulun opettajana 90-luvun alusta 2000-luvun alkupuolelle toiminut Jaana Otero pitää koulun olemassaoloa äärimmäisen tärkeänä.
– Minun periaatteeni aina oli, että opetustilanne ei ole vain se, milloin istutaan pöydän äärellä ja opettaja opettaa. Opetustilanne alkaa heti siitä, kun astutaan sinne Suomi-kouluun. Lapsi kuulee suomen kieltä ympärillä, sillä tavalla kieli kehittyy, Otero sanoo.
Niemi muistuttaakin, että monella lapsella on kolme tai kaksi äidinkieltä ja suomen kielen osaaminen vahvistaa lapsen suomalaista identiteettiä.
– Mitä te ootte täällä Suomi-koulussa oppineet?
- Me ollaan opittu piirtään, rakentaan hattuja ja runoja, 9-vuotias Hendrix Barnes-Pohjonen ja 10-vuotias Lukas Okser kertovat.
He haluavat lukea MTV Uutisille ääneen Kunnaksen Kissantassu-runon.
– Kerran kissalta jäi tassu, unohtui jonnekin – en tiedä minne. Sen löysi jostakin Lissun Lassu ja jätti kasvamaan sen sinne.