Naisen logiikan "lähteinä" Riitta ja Hannele

Näyttelijä Hannele Lauri sanoo, että yksi elämän tärkeimmistä taidoista on osata nauraa itselleen. Sen Lauri on hallinnut aina. Hän näytteli 1980-luvulla Naisen logiikka -sketseissä, joiden kerrotaan saaneen alkunsa Riitta Väisäsen letkautuksista.

− Pitää paikkansa, että moni juttu sai alkunsa Riitan logiikasta, mutta kyllä minunkin logiikkaani käytettiin, Hannele Lauri muistelee.

Lauri kertoo, että ensimmäisen kerran kun Spede Pasanen esitteli sketsi-ideaansa, Lauri ei itse ymmärtänyt ollenkaan, mitä hauskaa käsikirjoituksessa oikein oli. Riitta Väisäsen käsitys auton moottorin toiminnasta nimittäin vastasi Laurin käsitystä asiasta. Ja sekös Pasasta nauratti.

− Sarjaa oli hauska tehdä, ja saimme valtavasti hyvää palautetta. Riittakaan ei loukkaantunut, vaikka hänen letkautuksilleen naurettiin. Hän nimittäin osaa myös nauraa itselleen, Lauri kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat