Naisella voi olla viisi seksikumppania yhden lomaviikon aikana

Naisella voi olla viikon lomalla jopa viisi rakastajaa, kertoo tutkimus.

Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia alle 30-vuotiaista brittinaisista on harrastanut yhden yön suhteita, kertoo Daily Mail. selvitykseen osallistui 30 000 brittinaista, joilta kyseltiin loma-ajan seksitottumuksista.

Seksisuhteita harrastetaan helpommin ulkomaanlomalla kuin kotosalla. Osa kyselyn tuloksista oli yllättäviä: kymmenen prosenttia vastanneista kertoi olleensa viiden tai useamman rakastajan kanssa vain viikon mittaisen lomamatkansa aikana!

– On selvää, että naiset vapautuvat seksuaalisesti silloin, kun ovat kaukana omalta mukavuusalueeltaan. Kun deittisivumme jäsenet vaihtavat bikinit ylle tai matkustavat uuteen, jännittävään kaupunkiin, he alkavat ajatella seksiä, kuvaa deittisivuston johtaja BrandonWade.

48 prosenttia vastaajista löysi miehiä baareista tai yökerhoista. Lähes yksi kolmesta kyselyyn vastanneesta naisesta oli harrastanut rakastajansa kanssa seksiä rannalla.

– Uskon, että (rannalla seksiä harrastaneet) naiset olisivat paljon vastahakoisempia, jos seksiä pitäisi harrastaa ulkona Britanniassa, Wade kuvaa.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat