Nainen, paleleeko takapuolesi? Syytä selluliittia
Selluliitti-iho voi tuntua kylmemmältä kuin muu keho.
Selluliitti ei ole terveydelle haitallista. Se kuitenkin vaivaa monia.
Selluliitti esiintyy kolmessa eri asteessa. Ensimmäisen asteen selluliitti on lievin muoto, ja se näkyy vasta ihoa puristamalla. Toisessa asteessa muhkurat näkyvät ihmisen seisoessa. Kolmannen asteen selluliitti näkyy myös makuulla, ja iho voi olla kosketusarka.
Selluliitti-iho voi tuntua kylmemmältä ja kosketusherkemmältä kuin muu keho. Selluliitin väitetäänkin aiheuttavan verenkierron häiriöitä. On myös väitetty, että selluliitti muodostuu elimistön kuona-aineista. Näin ei kuitenkaan ole: selluliittia syntyy .
Selluliitin vuoksi alueen aineenvaihdunta hidastuu, eikä kudos saa yhtä paljon ravintoa ja happea. Siksi myös kuona-aineiden poistuminen on hidasta. Kosmeettinen selluliitti voi aiheuttaa myös kipua, jos rasvalokerot ovat hyvin suuret: tällöin niiden koko hankaloittaa veren ja muiden nesteiden kiertoa. Iho voi muuttua harmahtavaksi ja turvota nesteen kerääntymisen vuoksi.
Jos turvotus on suurta, iho voi olla pinkeä ja kosketusarka. Kudoksessa voi olla lievä tulehdustila.
Miten selluliittia sitten voisi vähentää? Lue vinkit!
Lue myös:
Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi
Lähteet: Siluetti.fi, Netti-ET, Keventäjät, TH-valmennus
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää