Nainen, älä tee näitä mokia tekstaillessasi uuden deitin kanssa!

Tekstailu on hauska ja helppo keino pitää yllä kontaktia uuden treffikumppanin kanssa. Monella on korkeampi kynnys esimerkiksi soittamiseen kuin viattomaan viestittelyyn.

Treffikumppanin kanssa viestittelyyn liittyy kuitenkin muutamia sääntöjä ja ohjeita, joita ei kannata unohtaa, jos mielii suhteen jatkuvan pidemmän aikaa.

1. Älä suunnittele viestiä liian paljon

Tilanne on tuttu monelle: olet pähkäillyt tuntikausia sopivan flirttailevaa viestiä, ja kirjoittanut monta riviä pitkän tekstiviestin valmiiksi. Kun lopulta lähetät viestin, odotat yhtä täydellisen vastauksen saapuvan tuota pikaa. Vastauksessa kuitenkin kestää tunti, sitten toinen, ja kolmas… Ja lopulta uusi treffikumppanisi vastaa kahdella sanalla, eikä hymiöistä tai toivomistasi vihjailuista ole tietoakaan. Älä masennu tästä. Todennäköisesti viestin kohde oli lenkillä, saunassa tai palaverissa, eikä ehtinyt kiinnittää viestiisi kovin suurta huomiota. Hän päätti kuitata viestin luetuksi parilla sanalla. Tämä ei vielä tarkoita, että peli on menetetty. Rauhoitu, äläkä lähetä romaaninpituisia viestejä heti uuden suhteen alussa.

2. Älä yli-analysoi jokaista tavua hänen viestissään

Esittelet kumppanin lähettämää viestiä kaikille kavereillesi, ja jahkailet pikkutunneille, mitä viesti oikein mahtoi tarkoittaa. Usko tai älä, viesti voi tarkoittaa juuri sitä, mitä siinä lukee. Jos deitti sanoo olevansa väsynyt töiden jälkeen, hän luultavasti on oikeasti vain väsynyt. Anna toiselle tilaa, äläkä pommita selvennysvaatimuksia tai loputtomasti treffiehdotuksia. Jos uusi seuralaisesi haluaa tavata sinua jatkossakin, hän ihan varmasti tuo sen jossain vaiheessa itse ilmi.

3. Parhaat viestimestarit saattavat oikeasti olla huonoja kumppaniehdokkaita

Jos uusi tuttavuutesi lähettää sinulle liki täydellisiä, romanttisia tekstiviestejä, olisi epäilystesi syytä herätä. Tyyppi on selvästi tottunut loruilemaan ihania viestejä. Tavallinen, mutkaton kaveri ei käytä kaikkea energiaansa tekstiviestien ulkoasun pohtimiseen. Älä siis muserru, jos hymiöt ovat vähän oudossa kohtaa viestiä, tai jos hän kuittaa viestisi lähettämällä vain ”ok”. Lyhyet viestit voivat olla jopa hyvä merkki. Ainakaan et ole tekemisissä mielettömän Casanovan kanssa.

4. Jotkut eivät ole hyviä kirjoittamaan tekstiviestejä

Sinä saatat rakastaa kirjallista ilmaisua, ja kirjoitatkin sujuvasti hauskoja ja mielenkiintoisia tekstiviestejä. Lähetät niitä mielellään uusille treffikumppaneille, sillä osaat antaa itsestäsi hyvän kuvan kirjoittamalla viestejä. Viestien vastaanottaja ei välttämättä tunne samalla tavalla. Hän voi olla kasvotusten hauska, suloinen ja fiksu tyyppi, mutta ei vain osaa välittää samaa tunnelmaa kirjoittamalla. Anna siis anteeksi typerät tekstiviestit, ja tee päätelmäsi tyypin todellisesta luonteesta kasvotusten tavatessa.

5. Lopeta puhelimen kyttäys

Kaikki ovat joskus sortuneet myös tähän. Puhelin on pakko tarkistaa kahden minuutin välein, vaikka tiedät hyvin, että puhelimesi ei ole piipannut. Asetat äänet täysille, jotta kuulisit puhelimen pärinän, vaikka olisit vessassa istumassa. Vastapuolella saattaa kestää kuusi tuntia ennen vastauksen lähettämistä. Tämä ei johdu välttämättä kiinnostuksen puutteesta, vaan siitä, että kaverilla on elämä - ja sen myötä muitakin kiireitä, kuin tekstailla kanssasi. Hyväksy se, ja treffielämäsi on paljon mukavampaa.

6. Voit silti odottaa viestiä ensimmäisten treffien jälkeen

Jos treffit menivät hyvin, ei ole ollenkaan väärin olettaa, että hän haluaisi ottaa sinuun pian uudestaan yhteyttä. Toisaalta täytyy myös varoa tilannetta, jossa molemmat osapuolet odottelevat kodeissaan viestiä toiselta. Jonkun täytyy lähettää se ensimmäinen viesti, tai jopa soittaa.

7. Entä jos hän ei vastaa mitään

Varmasti vastaa jossain vaiheessa, jos on vähääkään kiinnostunut. Älä harhauta itseäsi kehittämällä teorioita yhtäkkisestä tulvan varaan joutumisesta tai auto-onnettomuudesta. Vastaamattomuus on selvä merkki: etsi uusi treffikumppani.

8. Älä riitele tekstiviestin välityksellä

Olette ehkä tapailleet jo jonkin aikaa, ja mieleesi alkaa kertyä asioita, joista haluaisit mainita. Et ihan vielä uskalla ottaa asioita esille kasvotusten, muttet pysty pitämään niitä sisälläsi. Päätät avautua tekstiviestin välityksellä. Tämä on pahin virhe, mitä voit tehdä suhteen alkuvaiheessa. Väärinkäsityksiltä ei voi välttyä, ja molemmat pahoittavat mielensä jostain. Tekstiviestisodan jälkeen ilmassa leijuvista asioista on vielä vaikeampaa puhua kasvotusten.

Toimi näin: kirjoita mieltäsi painavat asiat paperille ylös. Nuku yösi hyvin, ja aamukahvin jälkeen lue lappu ajatuksella läpi. Vaikuttavatko asiat yhä siltä, että ne vaativat keskustelua? Vai tekeekö mielesi rypistää paperi ja polttaa se saman tien? Vastaus näihin kysymyksiin kertoo sinulle sangen selvästi, että miten tilanteessa tulisi edetä.

9. Älä pelaa pelejä tai leiki vaikeasti tavoiteltavaa

Tyypillinen pelaamisyritys on odotella aina jokin strateginen aika ennen tekstariin vastaamista. Tämä on täysin typerää ajantuhlaamista. Vastapuoli arvaa kyllä, että pelaat aikaa, ja saa sinusta epärehellisen vaikutelman. Jos molemmat ovat toisistaan kiinnostuneita, pelailuun ei ole mitään syytä. Vihoviimeinen hetki pelailulle on silloin, kun kumppani ehdottaa sinulle uusia treffejä. Jos haluat tavata kaveria, niin vastaa nyt ihmeessä saman tien myöntävästi. Et saa mitään lisäpisteitä siitä, että esität kiireistä ja tavoiteltua.

10. Hän kyllä sai viestisi, vaikka ei vastaisi heti

Kenties kaikkein pahin tekstiviestimoka on vastata omaan viestiin tai yrittää oikoa siinä sanomiaan asioita. Jos puhelimessasi on neljän viestin putki, josta kaikki ovat sinun lähettämiäsi, lopeta touhu alkuunsa. Jos treffiseuralaisesi ei halua vastata, niin hän ei vastaa.

Teksti Nita Makkonen, nita.makkonen(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat