Yksityisetsivän apua kysytään myös rakkaushuijareiden etsimiseen. Usein kauniita sanoja ja lupauksia antanut "rakas" on ollut vain kuvitelmaa.
Jussi on jo oppinut, että keikalla eteen voi tulla mitä tahansa.
Jussi työskentelee Etsiväpalvelu Controlissa. Hänen nimensä ei ole oikeasti Jussi – anonyymius on ammatissa tärkeää.
Yksityisetsivää työllistävät esimerkiksi pettämisepäilyt. Työ paljastaa, että ihmisiä todella on moneen lähtöön. Nykyisin työtä teettävät 40–50-vuotiaat naiset. Kun lapset ovat kasvaneet, maailman meno alkaa houkuttaa.
– Ennen tuolla huitelivat miehet, mutta nykyisin se tuntuu menneen nurin päin, eli miehet soittavat naisen perään. Niitä tulee yllättävän paljon. Nythän kaikenlaiset Tinderit ja treffisivustot ovat olemassa, ja sieltä tulee myös kaikenlaisia huijauksia, joissa pyydellään sitä ja tätä. Ihmiset menevät lankaan, Jussi kuvaa.
Lue lisää: Yksityisetsivä Jussi narauttaa pettäjiä: "Miehellä oli täysin uusi perhe, jonka kanssa hän meni kaupassa käsi kädessä"
"Lentokapteenit" ja "liikemiehet" huijaavat netissä
Toisinaan rakkaushuijauksiin langenneet pyytävät apua löytääkseen nettirakkaansa, joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Usein koko henkilö on ollut vain kuvitelmaa.
– Yllättävän paljon tulee sellaisia pyyntöjä, että rahat ovat hävinneet, voitko selvittää, onko tällaista henkilöä olemassakaan? Näitä lentokapteeneja, sotilaita ja liikemiehiä, he tuntuvat hakevan juuri eronneita, jotka ovat vähän herkässä tilassa. Miten huijarit löytävätkään tällaisia ihmisiä Tinderistä niin hyvin? Sitten heitä viedään, Jussi harmittelee.
Lue myös: Petostorjunnan asiantuntija kertoo, millainen on nykypetos: "Kun olet klikannut linkkiä, saattaakin tulla puhelinsoitto..."
Mieleen on jäänyt yksi tapaus Keski-Suomesta. Henkilö oli rakastunut netissä, ja lähetti Jussille viestittelyään kyber-armaansa kanssa. Viestit aktivoivat Jussin hälytyskellot.
– Sanoin, että oles nyt rehellinen, paljonko sinulta on mennyt rahaa? Alussa se oli muutama tuhat euroa, loppupäässä jo kymmeniä tuhansia, Jussi kuvaa.
– Sanoin, että muuta neuvoa en voi antaa, enkä sinua nyt tässä rahasta enempää, mutta yksinkertaisesti järkevin vaihtoehto on panna kaikki kanavat säppiin. Rikosilmoituksen voit tehdä ja sitä suosittelen, mutta rahojasi et varmaankaan saa killinkiäkään takaisin. Mutta älä enempää ainakaan menetä.
Lue myös: "Tietää, että ei halunnut tätä, mutta suostui silti" – miten tunnistaa haitallisen manipuloinnin?
Rakkaushuijaus on julma petoksen muoto, koska siihen liittyy syviä tunteita.
– Sieltä tulee kauniita kuvia ja viestejä, ihmiset sokaistuvat. Kysyn, milloin rahan pyytäminen alkoi? Oletko kertaakaan livenä nähnyt ihmistä? En, mutta hän on luvannut tulla… Niinpä niin.
"Ainahan toivoisi, että lopussa tulisi hyvä mieli molemmille"
Internetin auervaaroista huolimatta Jussin usko ihmisiin ei ole mennyt.
– Virheitä sattuu, itsekin olen niitä tehnyt. Teemme myös paljon työtä puhelimessa, eli yritämme antaa ihmisille vinkkejä ja avioneuvoja. Nämä eivät ole leikin asioita, kun on avioliitto ja lapset kuvioissa. Seurantakeikoilta voi syntyä karua tekstiä ja kuvia. Pitäisi ymmärtää hakea apua ja helpotusta, jos sattuu rintaan, Jussi sanoo.
Yksityisetsivä kerää keikoilta myös todisteita tapahtuneesta. Toisinaan kuvien lähettäminen tekee ilkeää. Se on kuitenkin tehtävä.
– Jos meidät palkataan, täytyy toimittaa se, mitä sieltä tuleekin. Ainahan toivoisi, kun keikkoja tulee, että lopussa tulisi hyvä mieli molemmille. En nauti siitä, että saan antaa huonoja uutisia pettäjästä.
Jännitystä uralla on ollut riittämiin, ja mitään pahempaa Jussi ei enää haluaisi nähdä.
– Päinvastoin: kiva, että työtä on, mutta kivoja asioita haluaisin nähdä. Että seurantakeikalla ei tapahtuisikaan mitään! Toki on sellaisiakin tilanteita, että seurataan, eikä mitään tapahtumaa olekaan.
Lue myös: Samalla sekunnilla, kun Elina lähetti rahaa rakkaalleen, hän tajusi jonkin olevan pielessä
Katso myös: Näin se tapahtuu! Katso, miten rakkaushuijarin siirappiset viestit muuttuivat rahojen kalasteluksi
2:23Tällaisia viestejä vantaalainen perheenäiti Sanna Pietiläinen sai netti-Auervaaralta.