Näyttelijä Ville Virtanen ja hänen kollegansa antoivat MTV Lifestylelle vinkkejä, kuinka hoitaa pitkää parisuhdetta.
Pitkissä parisuhteissa on omat haasteensa. MTV Lifestyle kysyi Ei kiitos -elokuvan tekijöiltä neuvoja parisuhteen piristämiseen. Vinkkeinä mainittiin muun muassa kauniit teot, riittävä puhuminen ja tilan antaminen. On tärkeää myös ymmärtää, että rakkaus muuttaa pitkässä suhteessa muotoaan.
Ville Virtanen: Älä panikoi, jos intohimo katoaa hetkellisesti
– Jos ajatellaan perheyksikköä, niin pitäisi olla aikaa itselleen, koko perheelle ja erikseen vielä parisuhteelle. Arjen pitää olla hyvin organisoitua. Mielestäni saa olla myös hirveän tylsää. Intohimon kanssa ei kannata olla niin hädissään. Se tulee ja menee. Rakkauden ja parisuhteen kasvaessa eri asiat nousevat pintaan.
– On tärkeää, että on aikaa olla kaksistaan. Voi olla esimerkiksi joku traditio kerran vuodessa, jolloin tulee käytyä läpi hyvät asiat, mitä on tässä matkalla tapahtunut. Esimerkiksi jonkunlainen yhteinen juhla joka vuosi olisi kaunis tapa ottaa toinen huomioon. Syödä hyvin ja olla yhdessä."
Kai Vaine: Älä kangistu puolisosi kanssa vanhoihin kaavoihin
– On tärkeää muistaa kokeilla jotain uutta riittävän usein. Asioita, jotka ehkäisevät kaavoihin kangistumista. Pyri rakastumaan puolisoon joka päivä uudestaan. Älä pidä asioita itseäänselvyytenä. Muuten alkaa nuoli osoittaa alaspäin, ja lehdet putoavat puista.



