Näin valmistuu helppo ja herkullinen paella – poimi talteen maistuva resepti! | MTV Uutiset
Näin valmistuu helppo ja herkullinen paella – poimi talteen maistuva resepti!
Julkaistu 11.02.2019 15:47
MTV VIIHDE
Kaappaus keittiössä -ohjelmassa valmistetaan värikkäitä ruokia kasviksista.
Kaappaus keittiössä -ohjelmassa huippukokki Kari Aihinen valmistaa Tanjan kanssa herkullisia salaatteja, äyriäispaellaa ja liharuokia. Nappaa reseptit talteen!
½ dl tuorepuristettua sitruunamehua 1 valkosipulinkynsi 1 rkl Dijon-sinappia ½ rkl sokeria ½ tl suolaa 4 rkl persiljaa 1 dl rypsiöljyä
Pese perunat ja laita ne odottamaan kylmään veteen. Kun vesi kiehuu, laita kattilaan perunat sekä basilikan oksia ja mausta suolalla. Keitä kananmunat kovaksi ja jäähdytä kylmällä vedellä. Leikkaa pavuista päät pois ja ryöppää ne keittämällä niitä kolme minuuttia, jonka jälkeen huuhtele kylmällä vedellä.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen, tarkista maku.
Kun perunat ovat kypsiä ja hieman jäähtyneet, heitä basilikan oksat pois ja murskaa perunoita halutessasi. Yhdistä kaikki ainekset keskenään, kaada kastike päälle ja sekoita.
Pilko salaatti, varsiselleri, kuorittu omena, kurkku ja valkosipuli pienemmiksi paloiksi. Koverra avokadosta hedelmäliha. Laita kaikki ainekset blenderiin ja soseuta niin kauan, kunnes saat keitosta tasaista. Mikäli keitto on liian paksua, voit ohentaa sitä vedellä.
Poista lehtikaalista lehtiruoti ja revi pienemmiksi paloiksi. Kuumenna pannulla öljyä ja paista lehtikaaleja muutama minuutti välillä käännellen. Lisää pannulle viipaloitu valkosipulinkynsi, halkaistut minitomaatit ja pienennetyt kevätsipulin varret. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Sisäfilepihvin paistaminen
2 sisäfileepihvi suolaa mustapippuria voita
Nosta pihvit huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. On tärkeää, että liha on huoneenlämpöistä, jotta se kypsyy tasaisesti. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mausta pihvit molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja laita siihen reilu nokare voita. Kun voi lakkaa vaahtoamasta laita pihvit pannulle ja paista niihin nopeasti ruskistunut pinta molemmin puolin. Nosta pihvit uunin kestävään vuokaan ja paista 200 asteessa uunissa 7 minuuttia, jonka jälkeen laita pihvit folion sisään vetäytymään noin kymmeneksi minuutiksi.
Vinkki! Voit maustaa voin tuoreilla yrteillä (esim. timjamilla, rosmariinilla) sekä valkosipulinkynsillä.
Broilerin rintafileen paistaminen
2 rintafilettä Suolaa Pippuria
Nosta rintafileet huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista. Lämmitä uuni 200-asteiseksi.
Mausta fileet molemmin puolin suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Kuumenna pannulla nokare voita tai öljyä. Kun voi lakkaa vaahtoamasta, laita fileet pannulle ja paista niitä pari minuuttia molemmin puolin. Nosta uunivuokaan ja kypsennä fileitä 12 minuuttia, jonka jälkeen anna fileiden vetäytyä. Mikäli käytät paistomittaria, kypsennä kunnes sisälämpö on 74 astetta.
Viipaloi tomaatti ja revi mozzarella. Asettele laakeaan tarjoiluastiaan tai lautaselle tomaattisiivuja, mozzarellaa sekä basilikanlehtiä päällekkäin. Ripottele päälle hiukan sormisuolaa ja rouhi mustapippuria. Lorauta varovasti päälle balsamicoa sekä oliiviöljyä.
Siikaa kokonda
500 g nahatonta ja ruodotonta siikafileetä 2 tomaattia 1 banaanisalottisipuli ½ vihreä chili ½ punainen chili ½ dl vastapuristettua limetin mehua ½ dl vastapuristettua sitruunan mehua 1 dl juoksevaa kookoskermaa suolaa maun mukaan (sokeria) Tuoretta korianteria
Kuutioi siikafileet ja tomaatit. Viipaloi salottisipuli ja leikkaa chilit ohuiksi renkaiksi. Yhdistä siika- ja tomaattikuutiot sipuli- ja chilirenkaiden kanssa. Sekoita. Lisää tuoreista sitrushedelmistä puristamasi mehut ja anna maustua hetken ajan.
Lisää kookoskerma. Mausta suolalla ja tarkista maku. Jos limen happamuus tuntuu liian terävältä, lisää hiukan sokeria. Valuta ylimääräinen neste pois kokondasta juuri ennen tarjoilua. Koristele korianterinlehdillä.
Paella
Rypsiöljyä 2 dl paellariisiä 1 pussi paellamausteseosta 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä Punainen ja keltainen paprika 1 l kanalientä Äyriäisiä (esim. katkarapuja, mustekalanrenkaita, simpukoita suolaliemessä) 1 sitruunan mehu Suolaa Mustapippuria
Pilko sipuli, valkosipulit ja paprikat. Kuumenna pannulla öljyä ja paista kasviksia, kunnes ne ovat pehmentyneet. Lisää pannulle mausteseos sekä riisit ja kuullota pari minuuttia, kunnes riisi on vähän läpikuultavaa reunoilta. Kaada pannulle kuumaa kanalientä ja anna hautua noin 20 minuuttia.
Sekoita välillä. Jos riisi alkaa näyttämään kuivalta, lisää lientä. Kun riisi on kypsää, lisää katkaravut ja muut äyriäiset. Kypsennä äyriäisiä vain muutama minuutti ettei niistä tule sitkeitä. Lisää tarvittaessa suolaa ja rouhi päälle mustapippuria. Asettele päälle sitruunalohkoja ja persiljasilppua.
Paistettua romainesalaattia
1 Romainesalaatti Voita Suolaa Mustapippuria
Halkaise romainesalaatti. Ripottele halkaistulle pinnalle suolaa ja rouhi mustapippuria. Paista salaatinpuoliskoja voissa kunnes ne ovat saaneet kullanruskean värin pintaan.
Suikaloi kesäkurpitsat, porkkanat ja parsat kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi herkkusienet ja silppua valkosipulinkynsi.
Kuumenna öljyä pannulla ja paista ensin herkkusieniviipaleita noin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat ruskistuneet. Lisää pannulle silputtu valkosipulinkynsi, porkkanat, parsat sekä kesäkurpitsat. Paista vielä viitisen minuuttia käännellen. Mausta pasta suolalla ja mustapippurirouheella. Raasta annoksen päälle parmesaania ja koristele persiljalla.
Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla ja mtv.fissä maanantaisin klo 20.