Näin vaikutat taloyhtiösi asioihin

Yhtiökokous on osakkaan tärkein vaikutuskanava taloyhtiössä. Keväisin monessa taloyhtiössä vietetäänkin vilkasta yhtiökokousaikaa. Kuinka yhteinen päätöksenteko sujuu jouhevasti? Ota vinkit haltuun!

Isännöinti auttaa osakkaita tekemään tärkeät päätökset oikeaan aikaan ja lainmukaisesti. Osakkaan kannattaa valmistautua yhtiökokoukseen, sillä tällöin hänen on helpompi esittää oma kantansa perustellusti.

Isännöintiliiton lakiasiantuntijan, OTM Marina Furuhjelmin mukaan taloyhtiön päätökset syntyvät tehokkaasti, kun isännöinti ja hallitus ovat valmistelleet kokousmateriaalin hyvin ja osakkaat ovat perehtyneet asiakirjoihin etukäteen.

– Yhtiökokouksen päätökset vaikuttavat jokaiseen kotiin. Kokouksessa päätetään esimerkiksi siitä, ketkä valitaan kotitalon hallitukseen, rakennetaanko hissi, milloin kylpyhuoneet remontoidaan ja kuinka paljon kerätään yhtiövastiketta, Furuhjelm muistuttaa.

Pitkät ja uuvuttavat kokoukset eivät ole kenenkään etu. Tärkeää on, että osallistujat keskittyvät olennaiseen eikä kerran päätettyihin asioihin enää palata.

– Pahin aikavaras on se, että keskitytään kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin asioihin. Ei kannata pohtia tuntikaupalla, miksi kopiointikulut ovat nousseet, vaan keskustella kotitalon arvoon vaikuttavista suurista päätöksistä. Jokaisen osallistujan pitää myös kunnioittaa äänestyksen tulosta. Jälkipyykki on turhaa, kun päätös on tehty, Furuhjelm sanoo.

Näin yhtiökokous sujuu mallikkaasti:

1. Isännöinti ja hallitus valmistelevat asiakirjat ja esitykset hyvin.

2. Osakas tutustuu yhtiökokousaineistoon etukäteen.

3. Kokouksen puheenjohtaja johtaa kokousta tehokkaasti asialistan mukaisessa järjestyksessä.

4. Kokouksessa keskitytään taloyhtiön arvon kannalta tärkeisiin päätöksiin eikä syyttelyyn tai ohi aiheen puhumiseen.

5. Päätettyihin tai jo käsiteltyihin asioihin ei enää palata.

Tanja Korpela / Jokakoti

Lähde: Isännöintiliitto

Kuva: colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat