Näin syntyvät Lordin naamiot – katso video

Syyskuussa Babez for breakfast -albuminsa julkaiseva Lordi-yhtye uusii myös hirviö-garderoobinsa.

Mr. Lordi esitteli kotikaupungissaan Rovaniemellä MTV:n uutisille uuden puvustuksen tekoa.

– Aina uuden levyn myötä vaihtuvat myös puvut. Viidettä kertaa vedetään tätä urakkaa. Muutama kuukausi täyttä työtä muottien ja lateksin äärellä, kertoo Mr. Lordi, Tomi Putaansuu.

Mr. Lordi tekee koko puvutuksen täysin käsityönä yhdessä vaimonsa kanssa.

– Aina on kiire tässä vaiheessa, kun kaiken pitäisi olla valmista videokuvauksiin vajaan kuukauden päästä, huokaisee puoliso Johanna Askola-Putaansuu. Teemme viisi asua kengistä naamioihin. Materiaalit maksavat noin tuhat euroa pukua kohden, työlle ei kannata laskea hinta lainkaan.

Mr. Lordi ideoi ensin asut ja myös bändin muut jäsenet heittävät tässä vaiheessa omat ideansa. Sitten Mr. Lordi muovailee savesta mallit, joiden päälle vaimo valaa kipsit. Kun kipsi on kuivunut, savi kopautellaan irti ja vaimo aloittaa lateksin levittämisen kipsimuottiin. Ohut kerros ja kuivatus - ja taas ohut kerros. Useasti, n. 5 - 6 kertaa. Lateksi on sitten se varsinainen pukujen ja naamioiden pohjamateriaali, joka maalataan.

Lue koko haastattelu ja katso videoMTV3.fin kulttuurisivuilta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat