Einlant, Finlandi, Finlandia. Suomea on kuvattu kartoissa historian saatoissa monilla eri nimillä. Ensimmäisen kerran Suomi näkyy kartassa lähes itsensä näköisenä 1620-luvulla. Maamme kaukainen sijainti pohjoisessa on asettanut haasteensa kartantekijöille.
– Suomi alkoi näkyä maailmankartoilla heti, kun siitä tihkui tietoa kartantekijöille eli liki samaan aikaan kuin koko Skandinavia. Painetussa maailmankartassa Suomella oli oma paikkansa ensimmäisen kerran tiettävästi vuonna 1482, kun Klaudios Ptolemaioksen Geographia-teoksesta julkaistuun painokseen lisättiin Skandinaviaa kuvaava uloke pohjoiseen, tutkija Leena Miekkavaara kertoo.
Uloke perustui samassa teoksessa olevaan ensimmäiseen painettuun Pohjoismaiden karttaan, jossa Suomen nimi oli muodossa Einlant. Kyseinen kartta puolestaan perustui tanskalaisen Claudius Clavuksen vuonna 1427 käsin tekemään Pohjoismaiden karttaan. Siinä vastaavalla paikalla oli nimi Finlandi.
– Clavuksen kartan myötä alue muuntui saaresta itä-länsisuuntaiseksi niemimaaksi, jonka itäosassa Suomi oli.
– Omana niemimaanaan maailmankartassa Suomi esiintyi tiettävästi ensimmäisen kerran – nimellä Finlandia – alankomaalais-saksalaisen Gerardus Mercatorin Orbis imago -kartassa vuonna 1538. Mercator oli ensimmäinen, joka suhtautui lähteisiinsä kriittisesti, joten hänen aikanaan kartanteko nousi tieteelliselle tasolle.
Vuodesta 1540 lähtien Suomi alkoi näkyä liki kaikissa "viimeisiin tietoihin perustuvissa" maailmankartoissa.
– Kartat perustuivat vuoroin baijerilaisen Jacob Zieglerin ja ruotsalaisen Olaus Magnuksen Pohjoismaiden karttoihin. Niissä näkyi myös useita suomalaisia paikannimiä. Zieglerin vuonna 1532 ilmestyneessä kartassa Suomi oli neliömäinen ja Olaus Magnuksen vuonna 1539 ilmestyneessä Carta Marinassa suippo, "kolmiomainen" niemimaa. Olaus Magnuksen kartan ansiosta Pohjolan karttakuva muuttui ratkaisevasti oikeammaksi.
Rajat joskus epäselviä
Muut kartantekijät kopioivat Olaus Magnuksen karttamallia vuoteen 1626 asti. Tuolloin ruotsalainen Andreas Bureus julkaisi suuren Pohjoismaiden kartan nimeltä Orbis arctoi nova et accurata delineatio.
– Siinä Suomi on jo melkein itsensä näköinen. Kyseisessä kartassa myös Suomen sisävesistö kuvataan ensimmäisen kerran suhteellisen oikein.
Bureuksen kartasta tuli uusi malli muille eurooppalaisille kartantekijöille.
– Koska Suomi oli kaukainen maa pohjoisessa, siitä oli hankala saada tarkkaa tietoa. Kartantekijät kuitenkin yrittivät parhaansa. He pyrkivät käyttämään varmimmiksi tulkitsemiaan lähteitä, vertailivat karttoja toisiinsa ja kävivät kirjeenvaihtoa keskenään. On kuitenkin luonnollista, että muun muassa sanallisen tiedon, kielten väärinymmärtämisen ja muistiin merkitsemisen kaltaisten välikäsien kautta kulkeutunut materiaali muuntui usein outoihinkin muotoihin.
– Toki asioita saatettiin joskus tietoisestikin vähän suurennella. Näin teki esimerkiksi Olaus Magnus sanallisissa kuvauksissaan, sillä hän halusi osoittaa katoliselle kirkolle ja eteläisemmän Euroopan asukkaille rakkaan kotimaansa ylivertaisuuden.
Valtioiden rajojen suhteen kartat eivät välttämättä olleet kovin tarkkoja, olivathan rajat ylipäänsäkin välillä epäselviä.
– 1500-luvun lopulle tultaessa Ruotsin hallintovirkamiehetkään eivät tienneet, missä valtakunnan itäraja kartassa kulki. Ennen Stolbovan rauhaa vuonna 1617 rajoilla ei ollut paljonkaan merkitystä eikä niitä käyty maastossa merkitsemässä. Yleisesti ottaen varsinkin väritetyissä kartoissa rajoja saatettiin merkitä hyvin ylimalkaisesti ja summittaisesti. Melko usein saman kartan eri kappaleissa rajat on väritetty eri paikkoihin, Miekkavaara sanoo.
Piia Simola/Studio55.fi
Juttu on julkaistu alun perin marraskuussa 2013.