Näin saat "onnellisena elämän loppuun saakka" -suhteen
Kun aika ei riitä potentiaalisten kumppaniehdokkaiden etsimiseen tai parisuhde junnaa paikoillaan, on rakkausvalmentajan aika astua areenalle. Nyt hän neuvoo, kuinka sinäkin voit saada "onnellisena elämän loppuun saakka" -suhteen.
– Rakkausvalmentajan tehtävä on auttaa ihmisiä tuntemaan itsensä paremmin ja tätä kautta parantaa elämän laatua, kertoo vuonna 2006 rakkausvalmentajaksi valmistunut Mervi Makkonen.
Suurin osa Makkosen asiakkaista on sinkkunaisia. Naiset ovat Makkosen mukaan muutenkin aktiivisempia käyttämään rakkausvalmentajan palveluita.
– Toki mukaan mahtuu myös muutama rohkea mies!
Useimmat Makkoseen yhteyttä ottaneet naiset ovat työssäkäyviä, uraputkeen juuttuneita kaikenikäisiä daameja. He ovat saaneet itsensä uuvutettua, jolloin ympäröivä maailma Makkosen mukaan sumenee. Kun tekee pitkiä työpäiviä, ei aikaa potentiaalisten miesten etsimiseen jää.
– Aloitamme rauhoittamalla elämää hieman. Jos henkilö tekee yli 12-tuntisia työpäiviä, otamme niistä reilusti tunteja pois. Tällöin jää aikaa myös itselle.
Kun ottaa aikaa itselleen, rentoutuu vähitellen ja näkee maailman uutena.
Rakasta ensin itseäsi
Parisuhteissa Makkosen mukaan yleisin ongelma on kyllästyminen. Arjen jakaminen saattaa tuntua ylivoimaiselta, kun mahdollisista ongelmista ei puhuta. Mervi Makkonen kehottaakin pariskuntia näkemään vaivaa suhteensa eteen ja puhumaan avoimesti.
– Ketään ei kuitenkaan tulisi syyllistää, Makkonen korostaa.
– On tärkeää säilyttää molemminpuolinen kunnioitus, myös vaikeista asioista puhuttaessa.
Makkosen mukaan parisuhteen ongelmiin tulisi hakea apua mahdollisimman pian, mikäli omat yritykset parantaa suhteen laatua ovat jääneet tuloksettomiksi. Rakkausvalmentaja sanoo, että suhteesta pitäisi muistaa aina yrittää etsiä ne positiiviset puolet.
– Pakkohan ihmisessä on jotain positiivisiakin puolia olla, kun kerran olet joskus häneen rakastunut.
Itsensä rakastaminen ja itsensä hyväksyminen ovat Makkosen mukaan myös parisuhteessa tärkeitä. Kun ensin rakastaa itseään, voi tunteen siirtää muihin henkilöihin.
– Molemminpuolinen kunnioitus on ehdottoman tärkeää. Täytyy muistaa, että toinen kaipaa omaa aikaa aivan niin kuin itsekin.
Tunteissa mukana
Makkonen ei omien sanojensa mukaan jää liian kiinni asiakkaisiinsa. Esimerkiksi eron koittaessa harvat enää ottavat yhteyttä. Tämä helpottaa Makkosen osaa.
– Olen todella empaattinen ihminen, ja koen pystyväni eläytymään ihmisten tunteisiin. Olen kuitenkin ottanut periaatteeksi, etten itke asiakkaan kanssa.
Makkonen kutsuu itkua elämän eliksiiriksi, jota ilman elämä on latteaa. Työssään Mervi Makkonen on myös törmännyt ihmisiin, jotka eivät osaa itkeä. Heille tunteiden purkautuminen on suuri helpotus.
– On tärkeää nähdä asiakkaasta kaikki mahdolliset puolet. Kaikki itkevät joskus, eikä siinä ole mitään hävettävää.
Makkonen on käyttänyt rakkausvalmentajan oppejaan myös omassa elämässään.
– Oikeastaan henkilökohtainen elämäni on syy, miksi valmennukseen alun perin lähdin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää