Näin pidennät alusvaatteiden käyttöikää
Alusvaatteet, sukat ja sukkahousut maksavat melko paljon. Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkun neuvoilla pidennät alusvaatteiden käyttöikää ja samalla säästät hieman rahaa.
Alusvaatteet täytyy heittää pois, jos ne esimerkiksi rispaantuvat. Onneksi Marttaliiton kehittämispäällikkö Teiju Jerkku kuitenkin neuvoo MTV Lifestylen lukijoille muutaman keinon, jolla näiden vaatekappaleiden käyttöikää saa venytettyä.
Tuotteet saadaan kestämään pidempää, jos omistaa useampia pareja ja käyttää esimerkiksi urheilussa eri rintaliivejä kuin muutoin.
Lisäksi laadukkaisiin tuotteisiin satsaaminen sekä pesuohjeiden noudattaminen lisäävät tuotteiden käyttöikää.
– Yleensä rintsikat täytyy pestä käsin. Useimmat niistä kestävät ihan pesukoneessa pyörittämisen, mutta ne täytyy laittaa pesupussiin. Myös sukkahousut täytyy pestä pesupussissa, mutta älä laita esimerkiksi rintsikoita ja sukkahousuja samaan pesupussiin, Jerkku vinkkaa.
– Huuhteluainetta ei kannata käyttää, jos tekstiili sisältää elastaania, Jerkku lisää.
Marttaliiton kehityspäällikön mukaan kannattaa myös huomioida pesupussin tiiveys.
– Katso, että sangat eivät pääse sujahtamaan pesupussista ulos. Rintsikat täytyy pestä käsin, jos pesupussi ei ole riittävän tiivis, Jerkku muistuttaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää