Marttojen erikoisneuvoja Päivi Jukkara ohjeistaa, kuinka haasteelliset pihkatahrat saa poistettua vaatteista. Samainen keino tehoaa myös hintalapputahroihin.
Pihka on hyvin oikukas poistaa, joten kannattaa välttää näiden tahrojen saamista. Marttojen erikoisneuvojan vinkeillä pääsee kuitenkin myös hankalista tahroista eroon.
– Pihka lähtee aika huonosti, mutta voisi kokeilla yhtä isoäidin vinkkiä. Kaupan hintalapputahrojen poistoon voi käyttää ruokaöljyä ja tämä sopii myös pihkan käsittelyyn. Ruokaöljyä voi levittää tahraan suoraan käsin ja pehmittää pihka niin ja rapsuttaa se sitten pois, erikoisneuvoja ohjeistaa.
Jos hyödyntää ruokaöljyä tulee muistaa, että sen jälkeen täytyy poistaa rasvasta jäävä läikkä. Halutessaan voi hyödyntää myös keinoja, joiden jälkeen ei tarvitse huolehtia rasvaläikistä.
– Pihkan voi myös jäädyttää laittamalla se pakastimeen ja sitten raaputtaa pois, Jukkara kertoo.
Tehokkaat tahranpoistoaineet ja rapsuttaminen saattavat vahingoittaa vaatekappaletta, joten erikoisneuvoja muistuttaakin, että ensiksi tahranpoistoainetta kannattaa testata vaatteen nurjalla puolella.
– Sappisaippua on hyvä keino pihkan poistamiseen. Vaatteen pesu kannattaa suorittaa mahdollisesti 60 asteessa tai muutoin hoito-ohjeiden mukaisesti, Jukkara toteaa.
Lue lisää:
Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää