Näin naisten ja miesten huumorintaju eroaa toisistaan
Psykologien mukaan mies hurmaa huumorintajullaan, mutta naiset onnistuvat harvemmin naurattamaan miehiä.
Huumorintaju on sosiaalisesti arvostettua, ja esimerkiksi seuranhakuilmoituksissa sekä miehet että naiset etsivät huumorintajuista kumppania. Psykologi Richard Wiseman kuvailee kirjassaan Quirkology huumorin olevan kuitenkin erilaista eri sukupuolien välillä. Esimerkiksi tällaisia eroja tutkimuksissa on havaittu:
- Erään tutkimuksen mukaan 71 prosenttia naisista nauraa, kun mies kertoo vitsin. Miehistä vain 39 prosenttia nauraa naisten kertomille vitseille.
- Tutkimusten mukaan miehet myös kertovat noin 60 prosenttia kaikista vitseistä.
- Ammattilaiskoomikoiden käsikirjoitusten tutkimisesta on selvinnyt, että 12 prosenttia mieskoomikoista teki pilaa myös itsestään. Naisista itselleen nauroi peräti 63 prosenttia.
Psykologi Eric Bresslerin mukaan miehet ja naiset eivät tarkoitakaan samaa asiaa hakiessaan huumorintajuista rakastettua.
Bressler on tutkinut sitä, miten hauskoilta miehet ja naiset vaikuttivat vastakkaisesta sukupuolesta deitti-ilmoitustensa perusteella. Hän havaitsi, että naiset etsivät miestä, joka saa heidät nauramaan. Miesten hakema huumorintajuinen nainen puolestaan oli nainen, joka nauraa hauskoille jutuille. Miehet haluavat, että naiset nauravat heidän vitseilleen, mutta he eivät halua kuulla naisten vitsailevan.
Evoluutiopsykologi Geoffrey Millerin mukaan tähän eroavaisuuteen on luonnollinen selitys. Hyvä huumorintaju kertoo älyllisestä näppäryydestä, joten hauska mies tekee parasta mahdollista isää lapsilleen etsiviin naisiin vaikutuksen. Huumorintaju kielii myös luovuudesta ja kyvystä ymmärtää erilaisia näkökulmia; molemmat piirteitä, joita naiset arvostavat. Miehet puolestaan ovat oppineet käyttämään huumoria naisten hurmaamiseen. Vitseillä pyritään myös päihittämään kilpakosijoita.
Huumoria 25 vuoden ajan tutkinut professori John Morreal uskoo tässä olevan perää, sillä toisin kuin naiset, miehet tekevät mielellään pilaa toisista miehistä esimerkiksi nimittelemällä. Miehet tekevät enemmän käytännön piloja, ja he voivat nauraa nöyryyttääkseen muita. Miehet siis kilpailevat huumorin keinoin toisiaan vastaan, kun naiset taas käyttävät huumoria yhteishengen luomisen keinona.
Miehisen huumorin vetovoima on niin vahva, että naisen nauru tulkitaan usein seksuaaliseksi kiinnostukseksi ja flirttailuksi. Saksalaisessa tutkimuksessa seurattiin toisilleen tuntemattomien miesten ja naisten keskusteluja ja havaittiin, että naisen naurun määrä todella korreloi sen kanssa, miten halukas nainen oli tapailemaan kyseistä miestä. Nauravat naiset olivat myös miesten mieleen, mutta miehen naurun määrällä ei ollut merkitystä suhteen jatkon kannalta.
Lähteet: PsychologyToday, Bodyandsoul.com.au
Putous naurattaa koko kansaa sukupuoleen katsomatta. Mutta huomaatko huumoripläjäyksessä eroja nais- ja miesnäyttelijöiden vitsien välillä? Katso!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää