Näin loihdit kotiin lisää säilytystilaa
Erilaisilla laatikoilla raivaat lisätilaa kotiin. Kesäiset tavarat ja vaatteet kannattaa kuljettaa kertaheitolla varastoon, sillä ne vievät tarpeettomina tilaa kaapeissa.
Syksyllä kannattaa etenkin vaatekaappia silmäillä kriittisin silmin. Markkinointikoordinaattori Riikka Leskinen JYSK:stä ohjeistaa, että talvisäilöön menevät vaatteet ja muut tavarat saa pakattua tehokkaasti pieneen tilaan, kun ottaa avuksi kannellisia, läpinäkyviä laatikoita. Ne saa helposti siistiin pinoon ja sisällön näkee ilman, että kantta tarvitsee avata.
Toinen hyvä apuväline on tyhjiöpussi, josta ylimääräisen ilman voi imaista imurilla.
– Säilöön laitetaan aina vain puhdasta ja kuivaa tavaraan eli esimerkiksi vaatteet eivät saa olla pesun jälkeen kosteita. Tiiviisti pakattuna kosteus muuttuu helposti homeeksi, Leskinen muistuttaa.
Laatikko ja kaluste samassa
Monitoimihuonekaluilla saa myös lisää säilytystilaa. Kalusteen voi valita omaan kotiin sopivaksi ja se voi olla esimerkiksi pieni rahi kuistilla tai parvekkeen oven pielessä. Säilytyspenkin istuimen alle voi varastoida esimerkiksi ylimääräisiä vuodevaatteita.
Huonekorkeus on myös hyvä hyödyntää, jos lattianeliöt tuntuvat loppuvan kesken. Lisää säilytystilaa saa esimerkiksi asentamalla kirja- tai vaatehyllyn päälle kannellisia koreja.
Lue lisää:
MTV3 Koti:
Lähde: Jysk
Kuvat: Colourbox, Jysk
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää