Huippumalli Niina Kurkinen on tätä nykyä myös erovalmentaja. Hän opettaa ihmisiä reagoimaan enemmän aikuisesta kuin sisäisestä lapsesta käsin.
Huippumalli ja erovalmentaja Niina Kurkinen, 49, lähti 16-vuotiaana tekemään huippumallin uraa maailmalle. Mallintöitä hän tekee edelleen, mutta nelikymppisenä hän palasi koulunpenkille, teki yrittäjäntutkinnon ja käynnisti yliopisto-opinnot psykologiasta. Nykyään hän työskentelee myös erovalmentajana.
Suurin osa Kurkisen asiakkaista on sellaisia, jotka ovat jo eronneet. Hän auttaa heitä olemaan toistamatta vanhoja virheitä uudelleen ja käsittelemään eroa rakentavalla tavalla vapaaehtoisesti.
– Silloin, kun olemme kriisissä ja meitä satutetaan, niin saatamme taantua lapsen tasolle. Saatamme reagoida tilanteissa kuin taapero. On hyvä tunnistaa, että meissä on myös se toinen puoli: aikuinen, järkevä ihminen läsnä samaan aikaan. Että pystyisimme käsittelemään eron siitä minuudesta käsin, emmekä anna valtaa pienelle lapselle, joka huutaa peloissaan, Kurkinen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa 2. kesäkuuta.
Kurkinen päätti kouluttautua erovalmentajaksi, kun inspiroitui omasta kivustaan.
– Piti elää 40-vuotiaaksi ennen kuin opin omista eroistani oikeastaan yhtään mitään. Olin eronnut monta kertaa. Nelikymppisenä olin niin pohjalla, että ajattelin, että nyt täytyy tapahtua jokin isompi muutos. Silloin törmäsin amerikkalaisen pariterapeutin kehittämään valmennusohjelmaan ja kävin sen itse läpi. Koin, että sain siitä niin paljon apua, että halusin jakaa sitä hyvää.
Lukio jäi kesken, kun Pariisi kutsui
Kurkinen lähti jo 16-vuotiaana mallintöihin Pariisiin. Hän oli aloittanut jo työt suomalaisessa mallitoimistossa, joka lähetti Kurkisen kuvia ranskalaiseen mallitoimistoon. Kurkinen jättikin lopulta lukion kesken ja muutti Pariisiin.
