Näin automaattiauto tutkii ympäristöään – pian rekatkin ajavat itse

Automaattisesti ajava auto luottaa teknisiin järjestelmiin navigoidessaan liikenteen seassa.

– Automaatio ja nykyistä edistyneemmät ajoa avustavat järjestelmät tekevät tuloaan raskaassa liikenteessä, mutta aikataulua on vaikeaa ennustaa, toteaa Kuljetus ja Logistiikka ry:n (SKAL) asiantuntija Jari Harju.

– Varmasti jossakin vaiheessa, mutta sitä en uskalla sanoa, tuleeko se kymmenen vuoden sisällä vai meneekö kauemmin.

Harjun mukaan kuorma-autojen ajoa avustavat järjestelmät ovat hyvin paljon samanlaiset kuin tavallisissa henkilöautoissa.

Esimerkiksi jo nyt uusissa kuorma-autoissa on varusteena sopeutuva vakionopeudensäädin, joka pystyy vaikkapa ruuhka-ajossa pitämään etäisyyden edellä ajavaan sekä nopeuden tasaisena.

– Jos jono pysähtyy tai eteen tulee este, uusimmat kuorma-autot osaavat tehdä omatoimisesti hätäjarrutuksen ja pysäyttää auton.

Adaptiivinen vakionopeudensäädin on saatavilla lisävarusteena myös suureen osaan uusia henkilöautoja.

Harjun mukaan monet henkilöautoista tutut järjestelmät tulevat usein ensin ammattiliikenteen käyttöön.

Hän uskoo, että tulevaisuudessa esimerkiksi raskaan kaluston huolto helpottuu, kun autot osaavat ennakoida osien kulumista tai korjaustarvetta nykyistä paremmin.

Jo nyt esimerkiksi jarrupalojen kulumista ja muita yksinkertaisempia asioita mittaavat anturit ovat tavallisia sekä henkilöautoissa että raskaassa liikenteessä.

– Vielä ei olla lentokoneiden tasolla, mutta pikkuhiljaa siihen mennään, kun tekniikka kehittyy, Harju toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat