Katujen kunnossapidosta huolehtivat ovat tänä vuonna saaneet huokaista hieman helpotuksesta kahden erittäin lumisen ja sitä kautta työlään talven jälkeen.
Tänä vuonna lumen tulo venyi monin paikoin uudenvuoden jälkeiseen aikaan, eikä massiivisia lumimyrskyjä ole juurikaan koettu. Toki pöllyävä lumi on pitänyt työntekijät kiireisinä, kertoo Tampereen kaupungin työpäällikkö Reijo Lahtinen.
– Tänä vuonna talvi alkoi hirveän myöhään, mutta sitten kolmen viikon aikana tulikin lähes kaikki. Melkein alkoi jo ahdistaa se, mihin lumi saadaan mahtumaan, Lahtinen kertoo.
– Tällä hetkellä kadut ovat kuitenkin ihan liikennöitävässä kunnossa, mitä nyt pientä lumisadetta on ollut muutamana päivänä. Ja onhan sellaista vielä luvassakin, mutta kaiken kaikkiaan hyvin normaali talvi.
Lahtisen mukaan tien kuntoa ja säätä seurataan päivittäin oman päivystysjärjestelmän ja sääennusteiden kautta. Niiden mukaan tehdään päätöksiä siitä, missä vaiheessa aurauskalusto lähetetään liikenteeseen.
– Normaalit lumisateet pystymme hoitelemaan hyvin, mutta jos iskisi katastrofikeli, niin kalustoa täytyisi haalia jostain lisää. Onneksi tänä talvena on sadellut pääosin pakkaslunta, se on helpottanut työtämme, Lahtinen kertoo.
– Nollakeli ja räntäsade ovat sitä pahinta keliä, eikä sellaista ole tänä talvena juurikaan ollut.
Mikä on turkulaisen auraajan painajainen?
Myös Turussa on iloittu niin sanotusta normaalista talvesta. Työnteko on ollut huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi viime vuonna.
– Lunta on tälläkin hetkellä vain parikymmentä senttiä, joten aurauskalustoa on riittänyt mainiosti eikä ylitöitä ole tehty niin paljon kuin parina viime talvena, kertoo Turun seudun kuntatekniikka Oy:n ylläpitopäällikkö Mikko Kunttu.
Turussa auraustyöntekijöitä on noin 80. Heidän lisäksi kaupungin reuna-alueilla toimii yksityisiä urakoitsijoita. Kunttu kertoo, että sakeisiin lumipyryihin ei juurikaan voi erikseen varautua - mitä nyt sääennusteita seuraamalla.

