Näin asiantuntijat kommentoivat Verstappenin ja Hamiltonin kolaria – ex-mestarilta raju vihjaus: "Voin tulla vain siihen lopputulokseen"

3:18
Lewis Hamilton palaa varikolta radalle ja osuu yhteen Max Verstappenin kanssa

Italian GP:n tuomaristo katsoi Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kolarin olleen Verstappenin syy, ja hollantilainen sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen tulevaan Venäjän GP:hen.

Kisan jälkeen näkemyksensä tapahtumista esittivät useat asiantuntijat, entiset ja nykyiset kisakuskit. Varsin monet pitivät kolaria puhtaasti kilpailutilanteena.

Sky Sportsin Martin Brundle oli yksi heistä, jotka uskoivat, että niin Verstappen kuin Hamilton selviäisivät ilman rangaistusta.

– Henkilökohtainen näkemykseni on, että en usko ketään syytettävän.

Brundlen tavoin myös C Moren Toni Vilander kommentoi tapahtunutta ennen tuomariston päätöstä. Hän ei ottanut suoranaisesti kantaa syyllisyyskysymykseen vaan totesi, että tietyn pisteen jälkeen ei ollut mitään tehtävissä.

– Nyt ei antanut kumpikaan periksi. Verstappen yritti mennä vähän sinne vasemmalle puolelle, mutta siellä on tosi korkea kanttikivi. Jos olisi vielä enemmän kääntänyt sinne, auto olisi pohjannut siihen ja ohjattavuus olisi mennyt täysin. Molemmat autot olivat pakotettuja ja menossa samaan suuntaan, ja sitten pyörät osuivat toisiinsa.

Samaan tapaan tilannetta kommentoi myös Fernando Alonso, joka näki sen videolta kisan päätyttyä.

– Mielestäni Lewis yritti pakottaa Maxin ajamaan ykkösmutkan suoraksi. Max ei tehnyt niin vaan pysyi ulkopuolella, ja sieltä ei ole mahdollista ajaa kakkosmutkaa. He molemmat tekivät sen, mitä heidän täytyi tehdä. Se oli tyypillinen tilanne siinä paikassa, ainoastaan lopputulos oli valitettava.

Alonson maanmies Pedro de la Rosa jatkoi samalla linjalla.

– Ketään ei voi syyttää. Siinä oli kaksi gladiaattoria, jotka taistelivat jokaisesta sentistä.

Entiset tallikaverukset Ralf Schumacher ja Damon Hill sen sijaan kommentoivat tapahtunutta keskenään hyvin eri tavoin.

– En usko, että kukaan ajaisi tahallaan toista päin, koska yksikään kuljettaja ei tee sellaista. Max yritti vain ajaa mutkan läpi sen sijaan, että olisi mennyt shikaanin suoraksi, Schumacher arvioi.

– Kun katson uusintaa ykkösmutkasta, Maxilla ei ollut toivoakaan onnistua suunnitelmassaan. Hänen olisi pitänyt ajaa shikaani suoraksi niin kuin Lewis teki toisessa shikaanissa avauskierroksella. Voin tulla vain siihen lopputulokseen, että ehkä hän (Verstappen) mietti, että "Minun on ajettava hänet ulos." En halua ajatella sellaista yhdestäkään kuljettajasta, mutta joko se oli arviointivirhe tai sitten laskelmoitu liike, Hill sanoi.

Ainakin Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff tuntui olevan jälkimmäisen näkemyksen kannalla. Verstappen oli kasvattanut MM-johtonsa lauantain sprintissä viiteen pisteeseen, ja Wolffin mukaan hän tiesi, ettei mitenkään pääsisi Hamiltonista enää kisan jälkimmäisellä puoliskolla ohi.

Mercedekseltä huomautettiin myös, että reaktioiden perusteella jopa Red Bull ikään kuin myönsi syyn olleen heidän omassa kuljettajassaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja