Näihin paikkoihin kerääntyy ällöttävän paljon bakteereja – muistithan puhdistaa?
Tiedätkö, missä bakteerit lymyilevät? Vältä sairastuminen ja puhdista pöpöpesät.
Jos mielit välttää flunssaan sairastumisen, kannattaa pysytellä erossa nuhaisista työkavereista. Olisi kuitenkin myös hyvä tiedostaa, mitkä paikat keräävät pöpöjä itseensä, puhdistaa ne ja vähentää näin mahdollisuuksia joutua vuodelepoon.
Lue Women's Health -sivuston vinkit pöpöpesien selättämiseen!
1. Jaettu tietokone
Kaikkien useiden käsiparien kanssa kosketuksissa olevien laitteiden pinta on taatusti täynnä pöpöjä. Sinun ei tarvitse kuin koskea ensin vaikkapa bakteereja kuhisevaa hiirtä tai näppäimistöä ja sen jälkeen kosketella silmiäsi, nenääsi tai suutasi. Vaikka konetta käyttäisi kotonasi lisäksesi vain yksi tai kaksi perheenjäsentä, pyyhi se puhtaaksi ennen käyttöä.
2. Jääkaapin ovi
Olipa jääkaappi kotonasi tai työpaikan taukohuoneessa, sen oveen koskee moni ihminen. Ja jos oveen jää kiinni vaikka vain mikroskooppisenkin pieni pala ruokaa, bakteerit ja virukset saavat siitä ravintoa ja pääsevät kasvamaan. Pyyhi jääkaapin ovi puhtaaksi ainakin kerran viikossa tai päivittäin, jos esimerkiksi joku flunssainen on koskenut oveen. LUE MYÖS: Etikka ja sooda puhdistavat myös jääkaapin
3. Auton sisäpuoli
Lämmitin voi puhaltaa pöpöjä auton kojelaudalle, joten se kannattaa pyyhkiä puhtaaksi viikottain. Mukinpidikkeet ovat myös oiva kasvualusta bakteereille, sillä niihin jää ruoanjämiä, joita ei silmällä pysty edes näkemään. Jos takapenkiltäsi löytyy lastenistuin, kannattaa sekin pyyhkiä usein puhtaaksi, sillä lapset ovat aika ajoin kipeinä ja koskevat istuinta likaisillakin sormilla. Miten turvavyöt ja istuimet puhdistuvat? Lue täältä!
4. Kaukosäädin
Kaukosäätimet ovat yksi kotisi bakteeririkkaimpia pintoja. Kaikki koskevat niihin, erityisesti syödessään, ja se johtaa bakteerien ja virusten kasvuun. Pyyhi kaukosäädin puhtaaksi viikoittain.
5. Käsilaukku
Koskettelet jatkuvasti laukkusi hihnaa tai kantokahvaa likaisinkin käsin, mutta jätät laukkua varmaankin myös likaiselle vessanlattialle ja muihin paikkoihin, jotka tulvivat bakteereja. Kun sitten tuot laukun kotiisi, levität bakteereja ympäriinsä. Puhdista käsilaukku siis säännöllisesti. LUE VINKIT: Käsilaukku puhdistuu näin helposti!
6. Puhelimesi
Mietipä, paljonko koskettelet puhelintasi päivän mittaan likaisilla käsillä ja kuinka sormesi ovat usein täynnä ruoanjämiä ja muita bakteereja. Lisäksi puhelimeen jäävät esimerkiksi meikinrippeet kasvoiltasi. Puhelin kannattaakin puhdistaa usein!
Osaatko puhdistaa lieden ruokasoodalla? Katso, kuinka se onnistuu!
Jos video ei näy mobiililaitteellasi, valitse selaimen täysversio.
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
Lataa lisää