Yhdysvalloissa naapuri ampui 14-vuotiasta tyttöä takaraivoon, koska lapset leikkivät piilosta hänen pihallaan

Piiloleikki sai kammottavan käänteen, kun lapset erehtyivät leikkimään piilosta naapurin pihassa. Mies ampui 14-vuotiasta tyttöä aseella takaraivoon, nähtyään "varjon pihallaan".

Tyttö joutui sairaalaan. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia, kertovat Louisianan viranomaiset. Asiasta kirjoitti ABC News.

Ampuminen tapahtui sunnuntaiaamuna lähellä Louisianan ja Texasin rajaa.

Useat lapset olivat alueella leikkimässä piilosta ja piiloutuivat miehen pihalle, kertoo seriffin toimisto.

Pihan omistaja, 58-vuotias mies, kertoi poliisille nähneensä "varjon kotinsa ulkopuolella" ja meni hakemaan aseensa.

Mies kertoi poliisille, että mentyään ulos hän näki ihmisten juoksevan pois hänen pihaltaan ja alkoi ampua heitä kohti osuen tietämättään tyttöön, seriffin toimistosta kerrotaan.

Mies pidätettiin. Seriffin toimiston mukaan häntä epäillään muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä aseellisesta pahoinpitelystä. 

Yhdysvalloissa on tapahtunut hiljattain useita vastaavanlaisia tapauksia, joissa harmittoman oloiset erehdykset ovat johtaneet ampumisiin. Viime kuussa kaksi texasilaista cheerleaderia ammuttiin, kun yksi heistä nousi vahingossa väärään autoon parkkipaikalla. Nuori nainen ammuttiin kuoliaaksi New Yorkissa, kun auto, jonka kyydissä hän oli matkustajana, ajoi vahingossa väärälle pihatielle. 

Lue myös:

    Uusimmat