Myyjän yllätysehdotus: Osta romu varastosta, saat romutuspalkkion uudesta autosta

Autoa ostamaan menneelle miehelle tarjottiin keinoa saada uuden auton hintaa 1000 euroa alaspäin – miehen täytyi vain ostaa romuauto liikkeen varastosta.

MTV:n haastattelema suomalaismies kertoo olleensa aikeissa ostaa tietyn merkkisen auton ja menneensä automerkin jälleenmyyjän liikkeeseen. Myyjän alettua kirjoittaa tarjousta autosta ostaja sai kuitenkin oudon ehdotuksen koskien heinäkuussa alkanutta autojen romutuskampanjaa ja siitä saatavaa 1500 euron hyvitystä.

– Hän ehdotti, että olisin ostanut heiltä 500 eurolla jonkun romuauton jostain varaston perukoilta ainoastaan sitä varten, että olisin ajanut sen romutettavaksi, ja olisin saanut siitä romutustodistuksen. Sitten olisin esittänyt heille sen romutustodistuksen, jolloin olisin saanut 1500 euroa alennusta.

Myyjän mukaan sallittu menettelytapa

Vaikka ehdotus vaikutti oudolta, myyjä vakuutti ostoaikeissa olleelle miehelle, ettei halua ehdottaa mitään vilunkipeliä, vaan että kyseessä olisi täysin hyväksyttävä menettely.

– Kuulemma tämä auton maahantuoja on heille jotenkin epävirallisesti sanonut, että tällainen on ihan hyväksyttävä menettely.

– Luulisi, että romutuskampanjan tarkoitus on saada liikenteestä pois vanhoja korkeapäästöisiä autoja, mies ihmettelee.

Mies uskoo, ettei ollut ainoa, jolle kyseistä menettelyä on liikkeessä ehdotettu, sillä asia tuli puheeksi vain muutaman minuutin keskustelun jälkeen. Menettely vaikutti hänestä kuitenkin epäilyttävältä muun muassa sen takia, että romutuspalkkioita rahoitetaan osittain veronmaksajien rahoilla.

– Herää kysymys siitä, onko tarkoituksenmukaista, että veronmaksajien rahat menevät siihen, että autoliike saa varastostaan pois vanhoja autoja.

Lue myös:

    Uusimmat