Myllylä myöntää käyttäneensä epoa

Ex-huippuhiihtäjä Mika Myllylä myöntää STT:n dopingjutun esitutkinnassa käyttäneensä epo-hormonia.

Epoa annosteltiin hänelle suoneen uran aikana. Myllylä ei paljasta kuka annostelija oli tai käyttivätkö muut urheilijat epoa.

Ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrön mukaan epoa toimitettiin ainakin Oloksen leirille syksyllä 1999, jolloin se meni miesten viestijoukkueen hiihtäjille: Myllylälle, Harri Kirvesniemelle, Jari Isometsälle ja Janne Immoselle.

Myllylä ei tapausta muista, ja muut nimetyt hiihtäjät kiistävät asian.

Lääkäri epäili epoa jo 1997

Hiihtoliiton lääkärinä työskennellyt Pirkka Mäkelä kertoo havainneensa viitteitä epo:n käytöstä ensimmäisen kerran jo vuonna 1997.

Mäkelä kertoo esitutkinnassa ettei hän pystynyt varmistumaan epon käytöstä, mutta vahva epäilys muodostui urheilijoiden kohonneiden veriarvojen ja silloisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön kertomusten perusteella.

Epo tuli Mäkelän mukaan esille myös urheilijoiden vihjailevissa kommenteissa, joissa viitattiin muun muassa E-vitamiiniin ja kuuriin.

— Myllylä eikä kukaan muukaan urheilija ole koskaan kertonut tästä asiasta minulle suoraan. He ovat kertoneet siitä vihjaillen ja kautta rantain, Mäkelä sanoo.

Mäkelä arvelee kaikkien valmentajien ja yksittäisten urheilijoiden tienneen eposta. Valmentajien joukkoon hän lukee nimeltä mainiten myös Pekka Vähäsöyringin. Lajijohtajien ja toimitusjohtajan tietoisuudesta hän on epävarma.

Dopingjutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa aamupäivällä valmisteluistunnolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat