USA 2005. Ohjaus & käsikirjoitus: John A. Davis. Tuotanto: Davis, Gary Goetzman, Tom Hanks. Kuvaus: Ken Mitchroney. Leikkaus: Jon Price. Musiikki: John Debney. Suomalaisen version ohjaus: Antti Jaakola. Käännös: Susanna Suomi/Mediaplant. Äänet (suomalaiset): Henri Piispanen (Luukas), Hanna Kaila (Hova), Timo Tuominen (Zok), Antti Jaakola (Fukas), Rinna Paatso (Keela), Kari Tamminen (Make), Petri Hanttu (koppakuoriainen), Risto Aaltonen (pääjohtaja), Carla Rindell (mummi), Ona Kamu (kuningatar). Kesto: 91 min.
Luukas on pikkuriiviö. Kymmenvuotias koltiainen on perheineen muuttanut uuteen kaupunkiin, mistä ei uusia ystäviä ole pojalle vielä löytynyt. Itse asiassa Luukas on joutunut kiusaamisen kohteeksi – koulun kovis Steve on ottanut pojan silmätikukseen. Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä: huomionkipeä natiainen kostaa omat kärsimyksensä takapihan muurahaisille. Murkkuyhteisö saa tuta Luukaksen mielivallan, potkimiset ja hutkimiset.
Mutta muurahaisetpa eivät enää ole voimattomia alamittaisen terminaattorin edessä. Murkkuvelho Zok on keksinyt taikajuoman, joka kutistaa Luukaksen muurahaisten kokoiseksi. Pian poika joutuu uuden maailman armoille – maailman, joka on itse asiassa erinomaisen hyvin järjestäytynyt yhteiskunta ja jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Muurahaisten oikeus vaikuttaa ihmisten vastaavaa inhimillisemmältä. Viisas kuningatar määrää Luukaksen ystävällisen Hovan huomaan opettelemaan kunnioitusta ja käytöstapoja. Alkava miniatyyriseikkailu on vauhdikas, hetkittäin hyvinkin kekseliäs temppurata, jonka taustalla kangastelee karu totuus luomakunnan tuhoisimmasta monsterista, ihmisestä itsestään. Muurahaisten kauhussa uhka ruumiillistuu viheliäisen vaarallisen tuholaistorjujan hahmossa.
Opetustensa puolesta Peukaloisen retkiä muistuttava Muurahaisten kauhu on rautalangasta väännetty koko perheen animaatio. Tarinan tähtäin on mitä selkein: muita kohtaan on oltava huomaavainen ja kiltti, erilaisuus on rikkaus ja yhteispelillä kaikki sujuu. Jos nämä asiat eivät tunnu oikein olevan ipanoilla hallussa, toimittaa Muurahaisten kauhu sanoman suoraviivaisesti perille. Hetkittäin tuntuu tosin siltä, että vähempikin alleviivaaminen riittäisi. Myös Luukaksen hahmon ilkiömäisyys muistuttaa Peukaloisen Nils Holgerssonia. Kumpikaan poika ei aluksi kunnioittanut pihan eläimiä, ja sai sen vuoksi opetuksen. Luukaksesta pitäminen on kuitenkin vielä Peukaloistakin vaikeampaa, sen verran tehokkaasti riiviö koettelee myös katsojan hermoja. Toisaalta, jos murkut ovat valmiita antamaan anteeksi, niin ehkä meidän ihmistenkin on syytä moraalisesti kohota sosialismin ilosanomaa levittävien kuusijalkaisten yläpuolelle?