Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja isännöi keskiviikkona Kiuas Kustannus -kustantamoa, jonka kirjailijajäsenistä osa on tunnettuja äärioikeistolaisista mielipiteistään.
Kiuas Kustantamo kertoo verkkosivuillaan olevansa "yhteiskunnalliseen ja filosofiseen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo". Sen jäseninä ovat muun muassa äärioikeistolaisen Suomen Sisun perustaja ja entinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen sekä Suomen Sisun nykyinen toinen varapuheenjohtaja Timo Hännikäinen.
Sekä Lahtinen että Hännikäinen olivat Keskisarjan vieraana eduskunnassa keskiviikkona. Hännikäinen kehui viestipalvelu X:ssä eduskunnan Pikkuparlamentin lounastakin.
Kiuas Kustannus nousi otsikoihin vuonna 2018, kun sen osallistuminen Helsingin Kirjamessuille peruttiin. Syynä oli kustantamon kustannustoimittaja Hännikäinen, joka julkaisee messujen mukaan rasistista sisältöä.
Kiuas Kustannus vaati Suomen Messuilta sopimusrikkomuksesta korvauksia, ja osapuolet päätyivät lopulta sopuun 2000 euron vahingonkorvauksesta.
Hännikäistä vastaan nostettiin heinäkuussa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta vuonna 2016 Sarastus-lehdessä julkaistun kirjoituksen takia. Siinä pohdittiin, miten muslimien joukkotuhoaminen Suomessa toteutettaisiin. Kirjoitus sisältää näkemyksiä muun muassa siitä, miten etnisessä puhdistuksessa surmattujen ihmisten ruumiit tulisi hävittää.

