Muistatko vielä heidät?
Studio55.fi kokosi joukon tuttuja kasvoja, jotka ehtivät tahdittaa suomalaisten tv-iltoja vuosien ajan. Nämä rautaiset ammattilaiset säilyvät muistoissa vielä vuosikymmenien jälkeenkin.
Kylli-täti
Kylli-täti eli Kylli Koski oli suomalainen taiteilija, taidekasvattaja ja kuvaamataidonopettaja. Hän esiintyi ensimmäisen kerran lastenohjelmassa jo Suomen television koelähetyksissä vuonna 1957.
Aikalaisten mieliin hän on painunut Yleisradion lastenohjelmien Kylli-tätinä, joka kertoi satuja ja maalasi samalla satuun kuvitusta paperille. Rauhallinen tarinankerronta yhdistettynä taiturimaiseen siveltimen käyttöön naulitsi lapset television ääreen.
Kylli-täti muistetaan muun muassa ohjelmistaan Satusivellin (alkaen 1962), Joulukalenteri (1981), Kyllin vuodenajat (1988-1989) sekä Kylli-tädin joulusadut (1990-1995). Rakastettu taiteilija menehtyi vuonna 1997.
Kari Salmelainen
Kari Salmelainen ja Napakymppi ovat käsitteitä, jotka eivät hevin unohdu suomalaisilta tv-katsojilta. Huuliveikko saattoi aikuisia sinkkuja yhteen Napakymppi-ohjelmassa vuosina 1985-2002.
Salmelaisen letkeä ote juontamiseen tempaisi yleisön mukaansa ja pelasti lukuisat tilanteet, joissa studiolamppujen hohteessa jännittänyt vieras oli jäädä sanattomaksi. Salmelainen sai vuonna 1988 parhaan miespuolisen televisioesiintyjän Telvis-palkinnon.
Salmelainen on kertonut aiemmin Studio55:lle, että kepeän parisuhdeohjelman tekeminen oli ajoittain kulissien takana myös raskasta.
Arvi Lind
Kun Arvi Lind luki viimeistä kertaa uutisia Yleisradion lähetyksessä 15. lokakuuta 2003, 1.6 miljoonaa suomalaista nauliutui ruudun ääreen. Lind aloitti uransa uutisankkurina vuonna 1965, ja ehti vakiinnuttaa vuosien saatossa asemansa luotettavana ja ammattitaitoisena uutistenvälittäjänä.
"Suomen luotettavimmaksi mieheksi" luonnehdittu Lind viettää tätä nykyä eläkepäiviään aktiivisissa merkeissä. Hän on muun muassa pitänyt luentoja yliopistoissa televisiotyöstä.
Eva Polttila
Eva Polttilaan on liitetty entisen kollegan Arvi Lindin tavoin "Suomen luotettavin nainen" -titteli. Ennen eläkkeelle jäämistään vuonna 2009 Polttila ehti työskennellä Yleisradiolla pyöreät 40 vuotta. Hän siirtyi televisiouutisiin 1981. Kun Arvi Lind jäi eläkkeelle, Polttila peri tämän aseman Ylen tv-uutisten ykkösankkurina.
Suosittu esiintyjä ehti kahmia pitkän uransa aikana lukuisia palkintoja, kuten neljä Telvistä sekä valtion journalistipalkinnon (2008).
Jorma Pulkkinen
Jorma Pulkkinen on ehtinyt juontaa pitkän uransa aikana lukuisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Parhaiten aikalaiset muistanevat miehen 1980−1990-luvuilla pyörineestä Ruutuysi-ohjelmasta, jonka nimeksi tuli myöhemmin Ruutuässä.
Ruutuysin perusidea oli koukuttava: lähetykseen soittaneet kilpailijat yrittivät arvata, mitä pala palalta paljastuvat kuvat esittävät. Pulkkisen rinnalle naiskauneutta toi assistentti, vuoden 1980 Miss Suomi Sirpa Viljamaa.
Kirsti Rautiainen
Kirsti Rautiainen tuli tutuksi Tupla tai kuitti -tietokisailun juontajana. Suosikkiohjelma on pyörinyt ruudussa kahteen kertaan: MTV:llä vuosina 1958-1988 sekä uudestaan MTV3:lla 2007-2008.
Ensimmäinen kierros, jonka aikana Rautiainen juonsi ohjelmaa, teki Tuplasta ja kuitista pisimpään Suomen televisiossa esitetyn kotimaisen visailuohjelman. Kilpailija sai itse valita aihealueen, josta hänelle esitettiin kysymyksiä. Oikein vastattua hänen oli päätettävä, jatkaako kisaamista (tupla) vai lopettaako (kuitti).
Lähde: Wikipedia
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
09:19
Tämä emämoka muistetaan: ManU-tähtipelaaja pyysi pääsyä tv-haastatteluun – "Hävisimme minun takiani"
-
Lataa lisää