Muistatko nämä karmeat vappusäät?
Vappua on vietetty hyvin vaihtelevissa säissä.
Kahtena edellisvuonna vappusää oli melko kolea ja epävakainen. Vuoden 2009 vappusää oli poutainen, mutta ei erityisen lämmin. Kylmää oli myös vuonna 2007, jolloin maan itäosaan satoi vapun alla märkää lunta, ja sitä oli maassa paikoin vielä vappuaamuna.
– Vapun päivälämpötilojen osalta 2000-luvun koleinta oli etelässä vuonna 2007. Tuolloin jäätiin vappuaattona päivällä noin +6 asteen tienoille ja vappupäivänä oli yleisesti ottaen vain pari astetta lämpimämpää. Lapissa päivälämpötilojen osalta viileintä oli 2003, jolloin päivisin oltiin vain hiukan nollan yläpuolelle, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen kertoo MTV3 Uutisille.
Viimeisten 50 vuoden aikana yksi viileimmistä vapuista oli päivälämpötilojen osalta 1969, jolloin etelässä jäätiin pääosin alle +5 asteen ja Lapissa oli päivisinkin yleisesti pakkasta.
Vappuaattona +23,9 astetta!
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan 2000-luvun lämpimin vappu koettiin vuonna 2008, jolloin lämpötila kohosi vappuaattona ja vappupäivänä laajalti yli + 20 asteeseen.
– Turussa mitattiin aattona jopa +23,9 astetta. Lapissakin 2008 vappu oli yksi lämpimimmistä. Tuolloin päivälämpötilat olivat yleisesti +15 asteen tienoilla, paikoin lähellä +20 astetta Meri-Lapissa, Jokinen sanoo.
Lämpimin vappu Helsingissä on ollut vuonna 1998, jolloin Kaisaniemessä mitattiin vappuaattona 18,9 lämpöastetta ja vappupäivänä +19,3.
Kylmiä ja sateisia vappuja
Kylmimmät Helsingissä vaput on koettu 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 1917 Kaisaniemessä yön alin lämpötila oli vappuaattona -6,6 astetta. Kylmin vappupäivä Helsingissä oli vuonna 1935, jolloin elohopea laski -4,8 asteeseen.
– 2000-luvun kylmin vappuyö oli yleisesti ottaen vuonna 2007. Tuolloin Lapissa oli yli kymmenen asteen pakkasia ja etelässäkin paikoin yli viisi astetta pakkasta. 50 vuoden ajalta kaikkein alhaisimmat vappuyön lukemat ovat vuosilta 1971 ja 1981, jolloin Lapissa oli selvästi yli 20 astetta pakkasta.
Jos vappuna on ollut kylmää, niin myös sateisiakin vappuja on vietetty. Vuonna 1985 Turussa satoi vappupäivänä vettä 17,9 milliä. Sateista on samana myös Lahdessa, jossa vettä tuli 11,8 milliä.
Joensuussa vappupäivää juhlineet tarvitsivat sateenvarjoa ainakin vuonna 2003, jolloin vettä satoi 12,7 milliä.
Kilpisjärvellä lunta lähes kaksi metriä
Ilmantieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosina 1961-2000 sateisimpia vappupäiviä on eniten vietetty Ivalossa, jossa lumi- tai vesisadetta on tullut 40:stä päivästä 29:stä. Sade- ja poutapäivien määrät menevät Helsingin Kaisaniemessä lähes tasan. Vappupäivänä poutaa on ollut 21 kertaa, ja sadetta on saatu 19 kertaa.
Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy vappusäätietoa vuodesta 1981 lähtien. Esimerkiksi lumitilanne on yli kahdenkymmenen vuoden aikana vaihdellut erittäin rajusti. Etelä-Suomessa ja länsirannikolla lunta on vapun aikoihin ollut yleensä alle sentti, mutta pohjoisessa luonnollisesti enemmän. Vuonna 1941 vappuna Helsingissä oli lunta peräti 27 senttiä. Viimeisimmät lumiset vaput Helsingissä on vietetty vuosina 1956-1957.
Todella lumisiakin vappuja on koettu. Vuonna 2000 Kilpisjärvellä oli yli metri lunta. Viimeisten 50 vuoden ajanjaksolla eniten lunta vappuna oli vuonna 1997 Kilpisjärvellä, yli 180 cm.
Lisätietoa eri vuosien vappusäistä löydätIlmatieteen laitoksen sivuilta.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää