MTV paikalla Pride-hulinoissa – osallistujat kertovat, miksi tapahtuma on niin tärkeä: "Omat lapset saavat olla vapaammin omanlaisiaan"

MTV Pride-tunnelmissa Kaivopuistossa 6:38
Tällaisissa Pride-tunnelmissa kesäpäivää vietettiin Kaivopuistossa.

MTV Uutiset vieraili Helsingin Kaivopuistossa, jossa useat ryhmät olivat juhlistamassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia peräänkuuluttavaa Helsinki Pride -tapahtumaa.

Tapahtumaan osallistunut Milla kertoi, että Pride on monille tärkeä merkki siitä, että hänet hyväksytään suuremmassakin yhteisössä.

– Voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja olla oma itsensä ihan kunnolla.

Samaan seurueeseen kuuluva Frida kertoo, että tapahtuma on erityisen tärkeä niille, jotka eivät ole itsenään hyväksyttyjä perheessään ja saa sieltä tarvitsemaansa tukea.

"Priden ansiosta jaksaaa vuoden muut päivät"

Toisessa puistoseurueessa oleva Oodi kertoo, että hänelle Pride on tärkeä, koska se välittää viestiä monenlaisten ihmisten yhtäläisesta arvokkuudesta. Yhteiskunnallisen keskustelu epäkohtien ja korjattavien seikkojen esilletuonti osaltaan tuo myös turvallisuudentunnetta.

– Pride on yksi asioista, joiden takia jaksaa myös 364 vuoden muuta päivää olla vähemmistössä, hän kuvailee.

Toinen samassa seurueessa istunut kertoo osallistuneensa tapahtumaan jo parinkymmenen vuoden ajan. Hän on iloinen vuosien saatossa tapahtuneesta kehityksestä.

– Esimerkiksi omat lapset saavat olla vapaammin omanlaisiaan, vaikka kaikenlaista soraääntä yhteiskuntaan mahtuu, hän toteaa.

Seurue nostaa yhdeksi korjaamista vaativiksi epäkohdiksi translain uudistamisen. Valmiiseen yhteiskuntaan on heidän mukaansa muutenkin matkaa.

– Sitten ollaan valmiita, kun ei tarvitse erikseen yrittää selittää kenellekään, että ollaan kaikki yhtä arvokkaita, vaan koko yhteiskunta pyörii sillä ajatuksella, että meitä on monenlaisia ihmisiä ja me kaikki olemme yhtä arvokkaita yhteiskunnan jäseniä.

Lue myös:

    Uusimmat