MTV MEDIAn, Ylen ja Nelonen Median ohjelmat nyt samasta osoitteesta

Kotimaisten televisiokanavien sisällöt ovat tästä päivästä lähtien löydettävissä verkosta yhdestä osoitteesta. MTV MEDIA:n, Nelonen Median ja Ylen yhteistyössä suunnittelema Teevee-palvelu kokoaa verkossa katsottavat televisio-ohjelmat yhteen.

Ohjelmat löytyvät yhä Katsomon, Ruudun ja Yle Areenan palveluista, mutta yhteisenä sisääntulopalveluna Teevee mahdollistaa kaikkien näiden palvelujen sisältämien ohjelmien helpon selailun, vertailun sekä omien suosikkien tallentamisen yhdessä paikassa.

Teevee on vastaus päätelaitteiden ja tilauspalveluiden kehittymisestä seuranneelle television käytön muutokselle.

– Palvelun tavoitteena on helpottaa suomalaisten televisiokanavien televisio-ohjelmien ja -kanavien katselua, summaa johtaja Jorma Härkönen MTV MEDIA:sta.

Television katselua ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta

Uusi palvelu esitellään beta-versiona, jonka kehittämiseen käyttäjien toivotaan aktiivisesti osallistuvan.

– Palvelu on ensimmäisessä vaiheessa käytettävissä tietokoneella, iPadilla sekä Android-käyttöjärjestelmän tableteilla. Tulevaisuudessa palvelu laajenee myös muihin päätelaitteisiin, Nelonen Median online-johtaja Kai Taka-aho kertoo.

Teevee-palvelu löytyy osoitteesta www.teevee.fi.

Applikaation voi ladata nimellä Teevee iPadeihin App Storesta ja Android-tabletteihin Google Play -kaupasta kesäkuun lopussa, hyväksymisprosessin valmistumisen jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat