MTV kokeili: Erikoisella hiirellä ohjattava olohuoneen tietokone
Pöytätietokoneet ovat jääneet viime vuosina pahasti mobiililaitteiden jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pöytäkonerintamalta enää löytyisi lainkaan mielenkiintoisia innovaatioita.
Asus VivoPC on erittäin kompaktin kokoinen pöytäkone, joka sopii hillityn tyylikkään ulkoasunsa puolesta työhuoneen lisäksi mainiosti myös olohuoneen mediatietokoneeksi taulutelevision kaveriksi.
Pakettiin kuuluu myös metallinen langaton näppäimistö ja mielenkiintoinen VivoMouse hiiri, jossa on perinteisen optisen hiiritoiminnon lisäksi suurikokoinen kosketusalusta. Kosketusalustan avulla hiirtä voi käyttää kaukosäätimen tavoin käsissä pitäen.
VivoPC:stä on markkinoilla eritasoisia kokoonpanoja. Kokeilussamme oleva 540 euron hintainen VM60-G010R -malli sisältää Intel Core i3-3217U -prosessorin, 3,5” 500Gt:n kovalevyn ja 4Gt:n RAM-muistin.
Koneen harjatulla metallipintaisella ympyräkuviolla koristettu yläosa antaa mukavan säväyksen. Muuten kuoressa on käytetty muovia, mutta laitteen ulkoasu on onnistuttu pitämään arvokkaan oloisena.
VivoPC:n käyntiääni on mukavan hiljainen. Lisäksi 190 x 190 x 56,2 millimetrin mittainen laite on helppo sijoittaa huomaamattomasti ahtaampaankin tilaan. Pieneen kokoon nähden liitännät ovat melko kattavat.
Kotiteatterikäyttöä silmälläpitäen todettakoon, että laite tukee vakiona kahdeksankanavaista äänentoistoa.
VivoPC:n langaton metallinen näppäimistö näyttää ja tuntuu hyvältä. Näppäintuntuma on miellyttävä sekoitus tunnokasta pehmeyttä ja napakkuutta. Näppäimistö ei ole taustavalaistu.
VivoMouse - monipuolinen tapa ohjata tietokonetta
Mukana toimitettava Vivo Mouse-hiiri on erittäin mielenkiintoinen tuttavuus: Se nimittäin yhdistää perinteisen optisen hiiren ja kannettavista tietokoneista tutun kosketuslevyn.
Vivo Mousea voi siis käyttää pöytätasoa vasten aivan perinteisen hiiren tavoin, mutta kosketusalustaa käyttämällä myös kaukosäätimen tavoin kädessä pitäen.
Kosketusalusta hyödyntää monipuolisesti Windows 8:n elekomentoja oli kyse sitten sovellusten selailusta, valikkojen vierityksistä tai vaikkapa nettisivujen pinch to zoom -zoomauksesta. Hiiren avulla voi myös syöttää tekstiä hyödyntämällä Windows 8:n kosketusnäppäimistö -ominaisuutta.
Pääpiirteittäin tietokoneen ohjaaminen Vivo Mousen suurehkoa kosketusalustaa käyttämällä luonnistuu melko mallikkaasti, joskin joidenkin komentojen kanssa on havaittavissa päällekkäisyyksiä, joten esimerkiksi kursorin liikuttelun sijasta tuleekin vahingossa avattua valikkotoimintoja.
Havaitsimme myös ajoittain hiiriosoittimen takkuilua kosketuslevyn kautta käytettynä. Myös elekomennoissa oli ajoittain tökkimistä.
Elekomentoihin kaipaisi myös hieman lisää intuitiivisuutta, sillä etenkin alkuun käyttäjä joutuu hieman hakemaan, mitä milläkin elekomennolla tapahtuu. On tosin huomioitava, että tämä ei ole niinkään VivoMousen ongelma, vaan lähinnä Windows 8 -käyttöliittymän ohjauslogiikkaan liittyvä seikka.
Monet eletoiminnot - kuten vaikkapa zoomaustoiminto - edellyttävät kahden käden käyttöä, niin että toisella kädellä pidetään ohjaimesta kiinni ja toisella suoritetaan ohjausliikkeet.
VivoPC
Plussaa:
-Hillityn tyylikäs tietokone
-Kompakti
-Hilainen käyntiääni
-Metallinen näppäimistö näyttää ja tuntuu hyvältä käytössä
-Innovatiivinen VivoMouse hiiri, jossa perinteiseen hiireen yhdistetty elekomentoja tukeva kosketusalusta
Miinusta:
-VivoMousen kosketusalustakäytössä ajoittain takkuilua
-VivoMousen muovinen kuori tuntuu kädessä halvalta
VivoMouse on tyylikkään näköinen ohjain, mutta kuori tuntuu käsitellessä turhan muoviselta. Metallikuorella varustettu hiiri tuntuisi hyppysissä ehdottomasti laadukkaammalta. Lisäksi suurikoinen kosketuslevy saa aikaan sen, että hiiri ei tunnu kovinkaan ergonomiselta niin pöytäkäytössä kuin kädessä pidettynäkään.
VivoPC:n ensiasennukseen kannattaa kaivaa pöytälaatikon pohjalta perinteinen hiiri, sillä VivoMousen käyttö ei onnistu ennen tarvittavan sovelluksen asentamista koneelle.
Pienistä puutteistaan huolimatta VivoMouse on kätevä tapaus etenkin silloin, jos käytössä ei ole Windowsin kosketustoimintoja tukevaa kosketusnäyttöä. VivoMouse tuo Windowsin eletoiminnot kirjaimellisesti näppien ulottuville.
Asukselta on totuttu näkemään eri laitekategorioiden välisiä rajoja rikkovia mielenkiintoisia innovaatioita. Näistä ovat esimerkkeinä yhtiön kehittämät tablettien, älypuhelimien ja kannettavien tietokoneiden ominaisuuksia yhdistelevät laitteet.
Pöytäkonekategoriassa myös VivoPC-kokonaisuus ansaitsee pisteet innovatiivisuudestaan. Kyseessä on varteenotettava valinta olohuoneen pienikokoiseksi mediatietokoneeksi ja työkäyttöönkin.
Uusimmat
-
21:13
Venäjä sulkee Suomen Murmanskin ja Petroskoin toimipisteet
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
19:11
Kommentti: Säätytalo hoi, ettehän töpeksi vihreässä siirtymässä – Suomeen on tekeillä valtava miljardi-investointi syystä, jota Riikka Purra haukkuu typeräksi
-
19:10
Vakavia vammoja saaneen PSG-vahdin vaimolta huolestuttava päivitys: ”Älä jätä minua yksin”
-
19:01
Onko klassikkodrinkin inspiroima pasta TikTok-hypen arvoinen? Testasimme reseptin: "Kattilasta nousee melko viinainen tuoksahdus"
-
18:45
Älä missään nimessä toimi näin, jos löydät linnunpoikasen maasta
-
18:38
Huippulupaus jahtaa yli 30-vuotiasta Suomen ennätystä – valmentajanvaihdos tuonut hurjan muutoksen
-
18:36
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
18:31
Kirjailija Miki Liukkoselta synkkä ulostulo: "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina"
-
18:26
Pakolaiskiintiöön raju leikkaus Ruotsissa: Suomessa hallitusneuvottelijat pohtivat myös leikkauksia – tällaisia säästöjä se toisi
-
Lataa lisää